Useita kuolleita ampumisessa Yhdysvalloissa – tapahtumaketju alkoi hautausmaalta: "Poliisimme olivat tunteja tulituksen kohteena"

Useita kuolleita ampumisessa Yhdysvalloissa – tapahtumaketju alkoi hautausmaalta 4:29

Yhdysvaltojen Jersey Cityssä yhteensä kuusi ihmistä on kuollut ampumisessa tunteja kestäneessä pattitilanteessa ja tulitaistelussa.

Yksi uhreista on poliisi, ja muiden kolmen uhrin uskotaan olevan siviilejä. Lisäksi kaksi epäiltyä löydettiin kuolleina.

– Poliisimme olivat tunteja tulituksen kohteena, kaupungin poliisipäällikkö Michael Kerry kertoi toimittajille.

Kaksi poliisia haavoittui ampumisessa.

New Yorkin lähellä tapahtunut ampuminen alkoi tiistaina puoliltapäivin paikallista aikaa. Kerry kertoo tapahtumasarjan alkaneen hautausmaalta ja päättyneen liiketilaan. Hänen mukaansa rikospaikkoina on ainakin kolme kohdetta.

Mediatietojen mukaan ampuminen alkoi, kun henkirikosta tutkinut viranomainen lähestyi epäiltyjä hautausmaalla. Mediat kirjoittavat, että kyseinen viranomainen olisi tapauksessa kuollut poliisi. Poliisipäällikön mukaan tapausta tutkitaan.

Myöhemmin epäillyt pakenivat ruokakauppaan, jossa ampuminen jatkui ja josta loput viisi ruumista löytyivät.

Paikallisen yleisestä turvallisuudesta vastaavan viranomaisen mukaan tapauksessa ei ole merkkejä terrorismista, kirjoittaa CNN

Lue myös:

    Uusimmat