Useita kadonneita 3–5-vuotiaita lapsia etsitty tänään ympäri Suomea: Kaikilla tapauksilla yksi yhdistävä tekijä

Metsuri Matti löysi kadonneen 3-vuotiaan pojan syrjäisen metsätien varresta 0:35
Metsuri Matti löysi kadonneen 3-vuotiaan pojan syrjäisen metsätien varresta – täältä lapsi löytyi

Kolmella paikkakunnalla eri puolilla Suomea on tänään etsitty kotoaan kadonneita 3–5-vuotiaita pieniä lapsia.

Aamulla Kauhajoella etsittiin kateissa ollutta 3-vuotiasta poikaa. Poikaa etsittiin poliisin, vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja kyläläisten voimin, kunnes hänet löydettiin muutaman tunnin päästä hyväkuntoisena metsätien varrelta. Poika oli ennättänyt talsia kilometrien päähän kotoaan ja poliisin mukaan vaikutti siltä, että hän ei ollut edes tajunnut kulkeneensa niin pitkälle kotoaan.

Poliisi arvioikin pojan olevan ilmeisen kovakuntoinen tapaus.

Kadonnut tyttö olikin nukkumassa pöydän alla

Raaseporissa tänään kadonneen kolmivuotiaan tytön etsinnät ovat niin ikään saaneet riemukkaan käänteen. Tytön vanhemmat olivat soittaneet hätäkeskukseen ja ilmoittaneet tytön kadonneen.

– Tyttö oli ollut kateissa 15–20 minuuttia siinä vaiheessa kun hälytyskeskukselle soitettiin, kerrotaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta MTV Uutisille.

Haravoinnit tytön etsimiseksi oli jo ehditty aloittaa, kun vanhemmat ilmoittivatkin kadonneen löytyneen.

Kauhajoen tapauksesta poiketen Raaseporin tyttö ei ollut karannut kauas, sillä hän oli ollut nukkumassa kotonaan pöydän alla. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta arvellaan, että kadonneen löytyminen oli vanhemmille varmasti melkoinen helpotus.

Kaverukset vaihtoivat maisemaa Kontiolahdella

Kontiolahdella pelastuslaitos on puolestaan etsinyt kahta 4–5-vuotiasta kaverusta, jotka katosivat kesken päivän.

– Toisen lapsen äiti oli tehnyt hätäilmoituksen kadonneista, koska hän pelkäsi heidän suunnanneen läheiselle lammelle, kerrotaan Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta MTV Uutisille.

Pelastuslaitoksen neljä yksikköä säntäsi lammelle suorittamaan etsintöjä. Myös pintapelastaja suoritti etsintöjä lammesta. Puolisen tunnin etsintöjen jälkeen pelastajille tuli kuitenkin huojentava ilmoitus, että pojat olivat löytyneetkin toisen pojan luota. Pojat olivat vain unohtaneet mainita vaihtavansa maisemaa toisen pojan luo.

Kaikki tenavien katoamistapaukset saivat siis onnellisen lopun. Tapauksia yhdistävänä tekijänä kukaan kadonneista pikku-sankareista ei ollut edes tiennyt olevansa kateissa huolestuneilta vanhemmiltaan.

Raaseporin ja Kontiolahden katoamistapauksista uutisoi ensin Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat