USA:ssa pelätään: Pikkupojan siepannut voi piileskellä bunkkerissaan jopa kuukausia

Yhdysvaltain viranomaiset ovat vahvistaneet 5-vuotiasta pikkupoikaa panttivankinaan pitävän miehen henkilöllisyyden eilen. Paikallisen poliisin mukaan 65-vuotias Jimmy Lee Dykes on Vietnamin-sodan veteraani ja entinen rekkakuski.

Viranomaiset julkaisivat samalla epäillyn kuvan ja tuntomerkit, mutta muutoin panttivankitilanteen yksityiskohtia tai teon motiivia ei kerrottu julkisuuteen.

Yhdysvaltalaisen uutiskanava CNN:n mukaan tutkinnanjohtaja Tim Byrd kuvaili Dykesia "selviytyjä-tyypiksi", jolla on Yhdysvaltojen vastaisia ajatuksia. Miehen tuttavien ja naapureiden mukaan Dykes ei luota maan hallitukseen, ja hän ilmeisesti kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, joka on tyypillinen esimerkiksi sotatilanteissa olleille.

Mies pitää sieppaamaansa poikaa vankina rakentamassaan maanalaisessa bunkkerissa. Brittilehti Daily Mailin mukaan Dykes on aiemmin pysytellyt siellä jopa kahdeksan päivän ajan.

Nyt viranomaiset pelkäävätkin, että hän on varastoinut ruokatarvikkeita jopa useiden kuukausien tarpeiksi.

Neuvotteluja käydään ilmastointiputken kautta

Panttivankitilanne sai alkunsa Alabassa sijaitsevassa Midland Cityssä myöhään tiistaina, kun aseistautunut Dykes nousi koulubussiin ja vaati bussinkuljettajaa luovuttamaan hänelle jonkun kyydissä olleista lapsista. Kuljettajan yrittäessä suojella lapsia Dykes ampui hänet ja sieppasi mukaansa kaksi lasta, joista toinen pääsi kuitenkin pakenemaan.

Poliisin mukaan epäilty ja siepattu poika eivät tunteneet toisiaan ennestään.

Dykes vei pikkupojan mukanaan pieneen bunkkeriinsa. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI neuvottelee miehen kanssa muovisen ilmastointiputken välityksellä. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole kertoneet, onko sieppaajalla ollut erityisiä vaatimuksia vastineeksi pojan vapauttamisesta.

– He (poliisit) yrittävät kuluttaa hänet loppuun, sanoo Pinckardin poliisipäällikkö James Arrington.

Poliisin mukaan 5-vuotias poika voi ilmeisesti fyysisesti hyvin ja kuluttaa aikaa katsomalla bunkkerissa olevaa televisiota. Lisäksi Dykes antoi poliisille luvan toimittaa pojalle tämän pyytämiä värikyniä ja värityskirjan, jotka luovutettiin ilmastointiputken kautta.

Alabama kuvernööri Robert Bentley kertoi paikalliselle tv-kanavalle, että siepatun pojan äiti on tilanteesta "hyvin järkyttynyt". Hän kuitenkin muistutti kaikkia olemaan kärsivällisiä.

– Me emme halua tehdä nyt yhtään virhettä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat