USA:n oikeusministeriö: Mellakoijien väitetyistä aikeista siepata ja murhata kongressin jäseniä ei ole näyttöä

3:18
Katso video: Yhdysvaltain mellakat yltyivät väkivaltaisiksi – näin kaikki tapahtui.

Yhdysvaltain oikeusministeriö ei ole löytänyt todisteita siitä, että loppiaisena kongressitalon valtausyritykseen osallistuneilla mellakoitsijoilla olisi ollut suunnitelmissa siepata ja murhata kongressin jäseniä. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto AFP.

Aiemmin on kerrottu, että todisteita suunnitelmista on tullut esille mellakoitsijoiden syytteiden käsittelyssä.

Arizonan osavaltion syyttäjät kuitenkin peruivat aiemman väitteensä oikeuden pöytäkirjoista sen jälkeen, kun oikeusministeriö kertoi, ettei todisteita vakavista sieppaus- tai murhapyrkimyksistä ole.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Väite todisteista nostettiin esiin, kun perjantaina käsiteltiin Jacob Chansleyn pitämistä vangittuna oikeudenkäyntiin asti.

–  Vahvat todisteet, joihin lukeutuvat Chansleyn omat puheet ja teot kongressissa, tukevat sitä, että kongressin mellakoitsijoiden tarkoituksena oli siepata ja salamurhata Yhdysvaltojen hallituksen vaaleilla valittuja jäseniä, oikeuden asiakirjoissa sanottiin.

Chansley, joka käyttää myös nimeä Jake Angeli, tuli tutuksi valtausyrityksestä levinneestä kuvista, joissa hän poseeraa tatuoitu yläruumis paljaana ja sarvet päässään kongressissa, kasvot maalattuina Yhdysvaltain lipun väreillä. Chansley on saanut syytteet poliisin vastustamisesta, kongressiin tunkeutumisesta ilman lupaa, kielletyille alueille menemisestä ja ilkivallasta.

Ministeriön mukaan suoraa näyttöä sieppaus- ja salamurha-aikeista ei ole.

Hyökkäyksen aikana on kuitenkin kerrottu mellakoitsijoiden puhuneen tiettyjen kongressin jäsenien sieppaamisesta ja varapresidentti Mike Pencen murhaamisesta.

Väistyvän presidentin Donald Trumpin kannattajajoukko tunkeutui Washingtonin kongressitaloon loppiaisena. Mellakan seurauksena kuoli viisi ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja