USA:n maahantulokielto aiheuttanut kaaosta: Lomamatkalaiset jumissa, perheiden jälleennäkemiset vaarassa
Yhdysvaltain uudet, väliaikaiset maahantulokiellot ovat jo keskeyttäneet useiden maahan tai sen kautta kulkemaan pyrkineiden kansainvälisten matkustajien matkan.
Lisäksi Yhdysvalloissa nyt olevat, kieltolistan maihin sidoksissa olevat ihmiset epäröivät matkustaa pelätessään, että heiltä evätään paluu, kertovat mediat.
Asetus väliaikaisesta maahantulokiellosta koskee Syyrian, Irakin, Iranin, Jemenin, Libyan, Somalian ja Sudanin kansalaisia mukaan lukien kaksoiskansalaiset sekä oleskeluluvan tai viisumin jo saaneet.
Yhdysvaltoihin saapuneita on maahantulokieltojen jälkeen otettu kiinni lentokentillä. Kiinniotettujen kokonaismäärästä ei ole varmaa tietoa. CCN:n haastattelemien asianajajien mukaan pelkästään New Yorkissa lentokentällä kiinniotettuja olisi kymmeniä.
New York Timesin mukaan ainakin kolme Iranin ja Yhdysvaltain välillä operoivaa lentoyhtiötä ei enää salli Iranin kansalaisten matkustaa koneissaan Yhdysvaltoihin, vaikka näillä olisi viisumi tai oleskelulupa.
Yhdysvalloissa maanpaossa asuva iranilainen journalisti Masih Alinejad sanoo Guardianille, että maahantulokiellot uhkaavat riistää ihmisiltä näiden perheet. Hän itse ei nyt pysty tapaamaan Britanniassa opiskelevaa poikaansa, sillä poika ei pääse hänen luokseen, eikä Alinejad uskalla poistua Yhdysvalloista, koska pelkää, ettei pääse takaisin.
Kieltojen takia jumissa on myös ihmisiä, joiden oli tarkoitus matkustaa johonkin toiseen maahan Yhdysvaltain kautta, uutisoi BBC. Britanniassa työskentelevä, iranilainen Hamaseh Tayari kertoo olevansa jumissa Costa Ricassa, koska ei päässytkään palaamaan Yhdysvaltain kautta kotiinsa Britanniaan.
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää