Urheilutähdellä käsittämätön saldo – viiden eri lajin maailmanmestari

GettyImages-1246444265
Tove Alexandersson on voittanut viidessä eri lajissa maailmanmestaruuden.Martin Silva Cosentino/NurPhoto
Julkaistu 11.07.2025 17:05

MTV URHEILU – STT

Minna Kauppi pitää suunnistuksen 22-kertaista MM-kultamitalistia poikkeuksellisena huippu-urheilijana. Maastossa ruotsalaistähtikään ei ole immuuni virheille.

Kartanlukutaito, hyvät reitinvalinnat ja maastonmuotojen tunnistaminen luovat pohjan sujuvalle suunnistussuoritukselle, mutta lajin huippunimien välillä kilpailut ratkeavat lopulta hyvin usein fyysiseen suorituskykyyn.

Viime vuosien aikana erityisesti yksi suunnistusnimi on hallinnut lajiaan hurjilla kestävyysominaisuuksillaan. Ruotsin Tove Alexandersson, 32, on kahminut naisten sarjassa jo peräti 22 maailmanmestaruutta ja on enää yhden voiton päässä sveitsiläisen Simone Nigglin nimissä olevan MM-kultaennätyksen sivuamisesta.

Suunnistuksen yhdeksänkertaisen maailmanmestarin Minna Kaupin mukaan Alexandersson erottuu muista kilpailijoista ennen kaikkea fysiikkapuolella. Kaupin mukaan ruotsalainen pystyy hätyyttelemään metsämaastossa parhaimmillaan miesten vauhtia.

– Hän on äärettömän kova juoksija, hänellä on todella kova hapenottokyky ja hän on myös kova harjoittelija. Totta kai hän on myös taitava suunnistaja, mutta sillä puolella hänellä on sellaista inhimillisyyttä, jota ei ehkä fyysisellä puolella aina näy, Kauppi kuvailee.

Alexanderssonista voi hyvällä syyllä käyttää termiä himourheilija. Borlängessä varttunut mutta nykyään Keski-Euroopassa asuva ruotsalainen on saavuttanut MM-suunnistuksessa ennätykselliset 35 mitalia, mutta hänellä on lukuisia maailmanmestaruuksia myös hiihtosuunnistuksessa, vuorihiihdossa sekä Skyrunning- ja SkySnow-vuorijuoksulajeissa.

Kauppi kuvailee Alexanderssonin kilpailutahtia ja lajikirjoa poikkeukselliseksi.

– Minulle ehkä se käsittämättömin asia Tovessa on se, että hän kilpailee vuoden ympäri ja vuodesta toiseen koko ajan huipputasolla monessa eri lajissa. Hänestä paistaa äärimmäinen intohimo urheiluun. Hän on poikkeuksellinen huippu-urheilija, todellakin, Kauppi sanoo.

Fysiikkakonekin pummaa joskus

Alexanderssonilla olisi ollut mahdollisuus lyödä Nigglin kultaennätys jo Kuopion MM-kilpailuissa, mutta torstain pitkä matka antoi esimerkin Kaupin mainitsemasta inhimillisyydestä. Alexandersson oli jo kiinni kisojen toisessa mestaruudessaan, mutta päätösrastien pummit pudottivat hänet niukasti hopealle Sveitsin Simona Aebersoldin taakse.

Kilpailun jälkeen Alexanderssonin kasvoilta näki, ettei ruotsalainen ole tullut keräämään kisoihin himmeämpiä mitaleita.

– Olen todella pettynyt tähän tulokseen, ja se on hyvä asia. Se tarkoittaa, että minulla on yhä motivaatiota olla parempi ja että näillä kilpailuilla on paljon merkitystä minulle, Alexandersson totesi hopeansa jälkeen.

Alexanderssonkaan ei voi välttyä suunnistusvirheiltä, mutta muita heikkouksia ruotsalaisesta on vaikeaa löytää. Kaupin mukaan Ruotsin mitalirohmu pärjää lähes kaikentyyppisissä suunnistusmaastoissa.

– Ehkä aivan hitaimmissa kivikoissa hänen ominaisuutensa eivät pääse parhaaseen loistoonsa, mutta muuten hänelle sopii kyllä maasto kuin maasto.

Aebersoldilta ihastelua

Alexanderssonin kipuaminen Nigglin rinnalle 23 maailmanmestaruuteen on todennäköistä vielä Kuopiossa, sillä Ruotsin naiset lähtevät lauantain MM-viestiin suursuosikkina.

– En ole miettinyt tuota ennätystä liikoja, mutta olen yhä motivoitunut kilpailemaan, Alexandersson sanoi hopeapettymyksensä jälkeen.

Aebersold, 27, on kukistanut Alexanderssonin nyt kahdesti peräkkäin MM-kisojen pitkällä matkalla, mutta ruotsalaisen päihittäminen on sveitsiläisellekin vielä harvinaista herkkua.

– Häntä innokkaampaa suunnistusihmistä on vaikea löytää, hän nauttii niin paljon metsässä olemisesta ja kilpailemisesta muita vastaan. Hän saa kaikki muut tekemään enemmän töitä, Aebersold suitsutti kilpakumppaniaan.

Tuoreimmat aiheesta

Suunnistus