Korkein odotuksin suunnistuksen MM-kotikilpailuihin lähteneen Venla Harjun tunteet olivat pinnassa rajun pitkän matkan suorituksen jälkeen Kuopion Neulamäen stadionilla.
Harju kohensi keskiviikon keskimatkan 11. sijaansa ja sijoittui kotiyleisön edessä kuudenneksi naisten pitkällä matkalla, mutta Tampereen Pyrinnön suunnistajan tavoite henkilökohtaisesta mitalista ei täyttynyt. Oman lisänsä tunnemyrskyyn toivat oma 35-vuotissyntymäpäivä sekä kysymys suunnistusuran jatkumisesta.
Neulamäen stadionin tuhatpäinen yleisö toivotti Harjun metsästä maaliin onnittelulaulun säestyksellä.
– Vähän meinasin liikuttua ennen vikaa rastia, kun stadionin kuulutuksesta kuului laulua. Talven aikana olen haaveillut, että tästä olisi saanut vielä hienomman synttärilahjan, jos olisi mitaleille päässyt, Harju kertasi urakkansa jälkeen voipuneena.
– Nyt ei ihan niin hyvää tullut, mutta voin olla ihan tyytyväinen kuuden joukkoon pääsemisestä.
Harju vietti kovalla 13,3 kilometrin radalla reilut sata minuuttia ja taipui maalissa reilulla kuudella ja puolella minuutilla kisan voittoon puristaneelle Sveitsin Simona Aebersoldille. Torstain kisa oli erityisen raju, sillä keskimatkan jälkeen naisille jäi palautumisaikaa vain parisenkymmentä tuntia.
– Tosi vaikeaa tässä vaiheessa arvioida, menivätkö ne reitinvalinnat sinne päin yhtään. Tuntui välillä, ettei ollut yhtään hyviä reittejä, mutta yritin vain puskea. Oli raskaat jalat, joten niitä piti fyysisesti myös käskyttää, Harju myönsi.