Alppihiihtotähti Mikaela Shiffrin on luottanut viime vuodesta lähtien suomalaiseen valmennusosaamiseen. Janne Haarala kuuluu supertähden ydintiimiin, jossa hänellä on iso vastuu lajiharjoittelusta.
Shiffrin laski lauantaina voittajaksi alppihiihdon maailmancupin naisten pujottelussa Levillä.
Kun Janne Haarala sai toissa keväänä yhteydenoton Mikaela Shiffrinin tiimistä, hän oli yllättynyt ja imarreltu, mutta aikoi jatkaa silloisessa työssään Norjan maajoukkueessa.
– Mähän sanoin ensin ei, ja sitten se saaga jatkui siitä. He kovasti painoivat päälle ja halusivat minut heidän tiimiinsä, Haarala hymyilee.
Lahtelainen tunsi olonsa kotoisaksi jo ensimmäisinä päivinä sympaattisen maailmantähden laajassa valmennustiimissä, jossa vaatimustaso on äärimmäisen kova myös valmentajia kohtaan.
Vuoden takainen paha kaatuminen Killingtonin suurpujottelukisassa oli valmennussuhteen ensimmäinen iso takaisku. Pää edellä kaatunut Shiffrin makasi minuutteja lumessa ennen kuin hänet saatiin autettua rinteestä lääkärihoitoon.
Mustelmien lisäksi Shiffrin sai omasta sauvastaan keskivartaloonsa pistohaavan, joka oli lähellä puhkoa hänen sisäelimiään.
Shiffrinin sadas maailmancup-voitto vain pari kuukautta loukkaantumisen jälkeen tuli valmentajallekin täysin puun takaa.


