Urheiluministeri Sampo Terhon mukaan Matti Nykäsen perintö suomalaiselle urheilulle oli jättimäinen: "Hän voitti kaiken mahdollisen ja kosketti tätä kansakuntaa"

Sampo Terho kommentoi Matti Nykäsen kuolemaa 1:49

Sinisten puheenjohtaja, eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho kommentoi MTV Uutisille mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen poismenoa. 

– Se hänen huippukautensa oli jotenkin sellaista voitosta voittoon kulkemista. Hän voitti kaiken mahdollisen ja moneen kertaan. Ja tuli sitten sen ajan mittapuulla aivan käsittämättömän julkiseksi ja tunnetuksi, hänen yksityiselämästäkin tuli varsin julkista.

Aiemmin Terho ehti kommentoida Nykäsen saavutuksia jo sosiaalisessa mediassa.

Matti Nykänen menehtyi kotonaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kuollessaan hän oli 55-vuotias.

– Kyllä se voimakkaasti varmaan koskettaa lähes jokaista suomalaista. Meillä on jokaisella omakohtaisia kokemuksia hänen urastaan ja varsinkin minun ikäisilläni, jotka ovat silloin 80-luvulla kasvaneet ja nähneet voittohyppyjä kisoista toisiin, erityisesti tietysti Calgarysssä, Sampo Terho sanoo.

Terho kuvailee, miten Matti Nykänen ei ollut pelkästään Suomessa tunnettu urheilija, vaan hän sai tunnustusta myös kansainvälisesti. Hänen nimensä esiintyi vuosituhannen vaihteessa useilla kansainvälisellä sadan parhaan urheilijan listauksella. Terho kuvailee Nykäsen suomalaiselle urheilulle jättämää perintöä "jättimäiseksi."

– Nyt puhutaan kiistatta ihan kansainvälisestikin tunnustetusta yhdestä suomalaisesta urheilulegendasta.

– Kyllä se vaan Matti aina tuppasi lopulta voittamaan. Ei nyt ihan joka kerta, mutta useimmiten kuitenkin. Matti piti hermonsa ja vetäisi vielä pidemmälle kuin muut ajan legendat, Terho muistelee.

–Todella, mies jonka ura kosketti tätä kansakuntaa, Terho päättää.

Lue myös:

    Uusimmat