Samalla kun suurvaltapolitiikka ja maailmanlaajuinen vastakkainasettelu ovat voimistuneet, syntyneet jakolinjat voivat vahvistaa Euroopan unionin yhtenäisyyttä.
Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mielestä kansainvälinen ympäristö tekee pienille unionin maille selväksi, että ne eivät pärjää yksin.
– EU:n merkitys ja halu sitoutua unionin yhteistyöhön korostuu, Tiilikainen sanoo STT:lle.
Vuoden alussa julkaistun Eurobarometri-mielipidetutkimuksen mukaan myönteinen kuva EU:sta on vahvistunut ympäri Eurooppaa. Tiilikainen arvioi, että taustalla on muun muassa maailman poliittinen tilanne sekä Britannian kivulias ja vaikea esimerkki EU-eroprosessista.
Tiilikainen näkee, että yhtenäisellä Euroopan unionilla on enemmän vaikutusvaltaa ja valtaa suurempiin toimijoihin. Hän mainitsee erityisesti Kiinan ja Venäjän, jotka ovat aikaisemmin yrittäneet rapauttaa yhtenäisyyttä esimerkiksi luomalla kahdenvälisiä suhteita yksittäisten jäsenvaltioiden kanssa.
– Suurvaltojen intressissä ei ole ollenkaan vahvistaa EU:n yhtenäisyyttä, vaan hakea näkemyseroja ja sillä tavalla rapauttaa yhtenäisyyttä.
– Ei puhutakaan Brysselin kanssa, vaan puhutaan Berliiniin tai Pariisiin, haetaan näkemyseroja jäsenmaiden välillä ja sillä tavalla heikennetään EU:ta. Mitä enemmän on sisäistä eripuraa, sitä heikompi unioni on.
Italia lähti jo Kiinan Silkkitielle
Tiilikaisen mielestä suurvallat eivät kaikissa tapauksissa halua tunnustaa Brysselin johtoa.
Esimerkkinä Kiinan projekteista Tiilikainen mainitsee Kiinan Uusi silkkitie -hankkeen, joka on satojen miljardien infrastruktuuri- ja taloushanke. Sen avulla Kiina pyrkii parantamaan kauppa- ja liikenneyhteyksiä Aasian, Euroopan ja Afrikan välillä.
Maaliskuussa Italia liittyi ensimmäisenä johtavana läntisenä G7-teollisuusmaana hankkeeseen. Tiilikaisen mukaan Kiina on yrittänyt neuvotella eri hankkeista myös Pohjoismaiden suuntaan.
– Kiina ostaa kumppanuuksia rahalla. Kumppanuudella voidaan ulosmitata poliittista hyötyä jossain sopivassa kohdassa, Tiilikainen sanoo.
Itä-Euroopan erikoistutkija Katalin Miklossy Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista kertoo Kiinan investoineen merkittävästi itäisen Euroopan unionin infrastruktuurihankkeisiin ja erityisesti risteyskohtiin ja keskeisiin tuotantoaloihin.
Meneillään on esimerkiksi raideyhteyshanke Belgradin ja Budapestin välillä. Kiina on investoinut myös maatalouteen, minkä Miklossy näkee mahdollisena vaarana pitkän ajan elintarviketurvallisuudelle.
– Usein puhutaan Venäjän vaarasta, mutta ei edes tajuta, että Kiina on taloudellisesti paljon vaarallisempi, Miklossy sanoo STT:lle.
Puola ja Unkari muuttamassa arvopohjaa
Euroopan unionin historiassa on aina kiistelty siitä, kuinka syvää integraation tulisi olla. Tiilikaisen mukaan näissä vaaleissa merkittäviä Euroopan laajuisia jakolinjoja ovat konservatiivit vastaan liberaalit sekä kansainvälistyminen vastaan nationalismi.
– Jaot liittyvät ihan unionin omaan olemukseen. Voidaanko niitä kuroa umpeen?
Euroopan unionin perusarvoihin kuuluvat vapaa markkinatalous, demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltiokäytännöt.
– Puolalla, joka on yksi suurimmista jäsenmaista, on ongelmia sitoutua unionin arvopohjaan, ja unioni joutuu ikään kuin paimentamaan sitä. Komissio on käynnistänyt sen kanssa oikeusvaltioprosessin, jossa sitä yritetään hyvällä ja sitten viime kädessä sanktioilla ohjata kunnioittamaan unionin arvoja.
Aleksanteri-instituutin Miklossyn mukaan niin Puolassa kuin mediassa paljon esillä olleessa Unkarissa ei käydä paljoakaan keskustelua unionin yhtenäisyydestä, ja molemmat haluavat muuttaa unionin arvomaailmaa omista lähtökohdistaan.
– Pääasiassa he haluavat vahvistaa kansallisvaltioiden löyhää liittoa. He haluavat itse päättää, minkä sorttista demokratiaa ja oikeusvaltiota he haluavat.
– Kun me puhumme oikeusvaltiosta, se on liberaali käsitys oikeusvaltiosta. Idässä on perinteisesti ollut niin sanottu konservatiivinen oikeusvaltiokäsite.
Miklossyn mukaan tällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa pääroolissa ovat laki ja järjestys, eivät niinkään kansalaisten vapaus tai ihmisoikeuskysymykset. Järjestelmässä korostuu vahvasti keskitetty, yhteiskuntaa kontrolloiva valtio.
– Kansakunnan yhteisenä nähdyt edut ja arvot menevät yksilön ja arvojen moninaisuuden edelle.
Tutkija listaa, että moninaisuuteen kuuluvat muun muassa erilaisuuden sietokyky, monikulttuurisuus, seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja naisen asema.
Mallimaasta itsevaltaisempaan suuntaan
Puola ja Unkari olivat vuosikymmeniä länsimyönteisimpiä ja liberaaleimpia kommunistivaltioita rautaesiripun takana. Maat liittyivät vuonna 2004 Euroopan unioniin, ja Puola nähtiin pitkään unionin talouskehityksen mallimaana. Viime vuosina molempien kehitys on mennyt autoritaarisempaan eli itsevaltaisempaan suuntaan.
– Olen sitä mieltä, että Puola ja Unkari joutuivat aika nopeasti omaksumaan läntistä liberaalin demokratian mallia, jolle ei oikeastaan ollut tarttumapintaa, Miklossy sanoo.
– Euroopan unioni, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki kiirehtivät. Kaikki yrittivät nopeuttaa prosessia, vaikka ei ollut keskusteltu, onnistuuko lännen mallin suora kopiointi alueelle. Itä oli demokratiaviennin koelaboratorio.
Toisena rakenteellisena ongelmana Miklossy listaa unioniin liittymisehdot ja erityisesti niiden toteutumisen Unkarissa ja Puolassa. Ehtoina olivat muun muassa monipuoluejärjestelmä, parlamentarismi ja oikeusjärjestelmän muutos.
– Ne olivat kaikki reunaehtoja, demokratian kuoria, joita sitten täytettiin omilla vanhoilla käytänteillä. Maat loivat rakenteita, kuten monipuoluejärjestelmän, mutta vanha poliittinen kulttuuri oli yhä läsnä, Miklossy sanoo.
– Länsi oikeastaan ajoi itsensä ansaan. Vaatimuslistan takana oli diili. Jos te täytätte nämä ehdot, olette tarpeeksi demokraattisia, ja sitten EU voi ottaa teidät mukaan. Ongelma on se, että maat täyttivät ainoastaan minimitason ja halusivat vain nopeasti Euroopan unioniin sisään.
Tutkijan mielestä jäsenyys ei täyttänyt lopulta maiden odotuksia, eivätkä ne saaneet tasa-arvoista kohtelua läntisten maiden kanssa. Puola ja Unkari nähtiin toisen luokan maina, eikä niitä päästetty heti Schengen-alueen jäseniksi.
– Maista tulevat siirtotyöläiset saivat huonommat palkat ja työedut. Ylipäätään maiden on koko ajan pitänyt mukautua siihen, mitä länsi sanoo. Elintasojuopakin idän ja lännen välissä säilyi.
Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi oli useille unionin itäisille maille iso pala purtavaksi. Yhtäkkiä taloudellisesti oirehtivia maita kuten Espanjaa, Irlantia ja Kreikkaa piti olla pelastamassa. Miklossyn mielestä tämä oli katkera pala Unkarille ja Puolalle, sillä taloudellisesti heikot maat olivat saaneet liittyä unioniin ilman ehtoja.
Pikkuhiljaa mukaan tuli lisää kitkaa aiheuttavia asioita. Unkari ja Puola kärsivät erityisesti vuoden 2014 Venäjä-pakotteista, sillä molemmista maista käytiin paljon kauppaa maan kanssa.
– Viimeisenä niittinä olivat vuoden 2015 siirtolaiset. Erityisesti Unkarissa koettiin, että Euroopan unioni ei voi sanella, kenen kanssa he haluavat asua, Miklossy sanoo.
Vaikka Puolassa siirtolaisuustilanne ei ollut samanlainen kuin Unkarissa, keskustelu alkoi nostaa sielläkin päätään, ja maissa on alettu ajatella, että unionin pitäisi palata takaisin kristilliskulttuurisiin juuriinsa.