Unohtuvatko nimet nolosti? Näin parannat nimimuistiasi!
Mikään ei ole kiusallisempaa, kuin uuden työkaverin tai kumppanin sukulaisen nimen unohtaminen. Lue neljä konstia, jotka auttavat muistamaan nimet paremmin!
Onko tämä tilanne tuttu? Tunnistat kyllä juttukaverisi kasvot ja tiedät tilanteen, missä olet hänet tavannut, mutta nimestä sinulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Jännität jatkuvasti, että joudut jostain syystä huikkaamaan kaverille jotain. Kauhuksesi tämä nimetön tuttava myös puhuttelee sinua etunimelläsi, joten selvästikään kiusallinen tilanne ei ole molemminpuolinen.
Kokeile jatkossa näitä pieniä kikkoja, joiden avulla vältät nimen unohtamisen ja kiusalliset tilanteet.
1. Toista nimi esittäytyessänne
Kun uusi ystäväsi kättelee sinua ja kertoo nimensä, sano reippaasti ääneen, että ”Hauska tavata, Anna!” Näin nimi painuu tehokkaammin mieleesi. Jos toistaminen saman tien tuntuu hassulta, voit toistaa nimen jossain toisessa lauseyhteydessä. Jos paikalla on useampia ihmisiä, nimen toistaminen on erittäin normaalia. Kohdista huomiosi uuteen tyyppiin, ja kysy jokin hänelle kohdistettu, kohtelias kysymys ja toista samalla hänen nimensä, esimerkiksi ”Anna, mitä lomasuunnitelmia teillä on?”. Kysymällä uudelta tuttavuudelta kuulumisia jäät hänen mieleensä positiivisessa valossa. Tämä on hyvä asia varsinkin työpaikalla.
2. Yhdistä nimeen luonteenpiirre
Toista hiljaa mielessäsi uuden tuttavuuden nimi, ja yhdistä nimeen jokin ominaispiirre, joka helpottaa muistamistasi. Keksi vaikka samalla alkukirjaimella alkava adjektiivi kuvailemaan henkilöä: esimerkiksi ”pitkä Pekka” tai ”ruskeahiuksinen Raija”.
3. Luota muistiinpanoihin
Tee älypuhelimeesi salainen kansio, johon kirjotat ylös uusia tuttavuuksia. Voit kirjoittaa nimen perään asiayhteyden, josta tunnet henkilön, ja yhteystiedot. Toinen hyvä keino on kertoa uudesta tuttavuudesta parhaalle ystävälle tai puolisolle. Keskustelun kautta muistat myös nimen paremmin.
4. Entä jos nimi silti unohtui?
Joskus sille ei voi mitään, että uuden työkaverin tai naapurin nimi on täysin unohtunut. Pahoittele kauniisti, ja totea, että olet harmiksesi todella surkea nimissä. Kerro, että muistat kyllä missä olette tavanneet ja mistä olette puhuneet. Näin tuttavalle ei tule tunnetta, että olet unohtanut koko keskustelun. Jos olette tavanneet juhlissa, kerro että muistat kyllä jutelleesi henkilön kanssa kyseisessä tapahtumassa. Tähän väliin voit kätevästi sanoa pahoitellen, että olet unohtanut hänen nimensä. Jos käy hyvin, tilanne on molemminpuolinen, ja voitte kätellä uudestaan ilman kiusaantumista.
Lähde: Women's Health
Lue myös:
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää