Verottajan mukaan suurella osalla ihmisistä kiinteistöveron jättäminen maksamatta ei johdu maksuvaikeuksista vaan unohtamisesta.
Verohallinto muistuttaa, että tänä vuonna henkilöasiakkaiden veronpalautusten, jäännösveron ja kiinteistöveron maksupäivät ovat eri asiakkailla eri aikaan.
Jos asiakas on jättänyt tänä syksynä veroja maksamatta, Verohallinto lähettää tälle kirjeen.
– Esimerkiksi tänä vuonna lähetämme yhteenvedon mukana maksukehotuksia kiinteistöverosta vajaalle viidennekselle kiinteistönomistajista. Suurella osalla ihmisistä kyse ei ole maksuvaikeuksista, vaan maksaminen syystä tai toisesta unohtuu. Ajoissa maksettu vero on kaikkien etu. Verolle alkaa kertyä korkoa heti eräpäivästä seuraavana päivänä, ylitarkastaja Tarja Tapio kertoi Verohallinnon tiedotteessa.
Ajantasainen tilanne omista erääntyneistä veroista näkyy myös OmaVero-verkkopalvelussa. Jos asiakkaalla on vaikeuksia maksaa veroja, OmaVerosta voi hakea maksujärjestelyä.
Suurimmalla osalla esimerkiksi jäännösveron eräpäivät olivat jo elokuussa tai syyskuun alussa.
Verojen maksupäiviä 2020:
- 1.7. jäännösveron eräpäivä, 44 000 asiakasta