Unkarin GP:n topit ja flopit: Hamilton ja Verstappen panivat pystyyn sellaisen klinikan, että oksat pois – Bottaksella ja Räikkösellä riittää väliviikolla mietittävää

MTV Urheilun F1-toimitus listaa jokaisen osakilpailun jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Unkarissa käyty kauden toinen osakilpailu oli taas Mercedeksen ja varsinkin Lewis Hamiltonin juhlaa, mutta erityisen korkealle hattu nousee Red Bullin ja Max Verstappenin kohdalla.

TOPIT:

Lewis Hamilton

Paalupaikka. Voitto. Kilpailun nopein kierrosaika. Nousu MM-sarjan kärkeen. Lewis Hamilton ei olisi voinut toivoa kauden kolmannesta osakilpailusta tämän parempaa lopputulosta.

Unkarissa voittaminen on Hamiltonille jokseenkin tuttua, sillä sunnuntain ykkössija oli hänelle jo kahdeksas ykkössija Hungaroringillä. Vain Michael Schumacher on saavuttanut yhtä monta voittoa yhdellä radalla; Magny-Cours'ssa, Ranskassa.

Hamilton on nyt viiden voiton (86–91), kahden palkintosijan (153–155) ja yhden MM-tittelin (6–7) päässä Schumacherin lyömättöminä pidetyistä ennätyksistä. Mikäli radalla nähdään tulevina viikkoina sama Hamilton kuin nyt Unkarissa, Schumacherin lukemat eivät kestä enää kovin kauaa.

Valtteri Bottaksellakin on kädet täynnä töitä, jos ja kun hän mielii lyödä tallikaverinsa tällä kaudella.

Max Verstappen & Red Bull -mekaanikot

Red Bull oli perjantaina ja lauantaina suurissa ongelmissa. Kukaan ei todellakaan odottanut, että jompikumpi tallin kuljettajista voisi olla kilpailun päätteeksi kahden Mercedes-kuljettajan välissä, mutta Max Verstappen teki juuri sen.

Lauantain vastaisena yönä talli käytti sääntöjen sallimaa poikkeuslupaa tehdäkseen muutoksia autoonsa, joka oli perjantain harjoituksissa suorastaan kamala ajettava. Muutoksista huolimatta aika-ajovauhti oli kateissa. Verstappen oli 7:s, Alexander Albon katastrofaalisesti vasta 13:s.

Sunnuntain kilpailun alla vähäisetkin toivonkipinät oli huuhtoutua vessanpöntöstä alas jo ennen starttia. Verstappen ajoi seinään matkalla lähtöruudukkoon, kun lähtövalojen sammumiseen oli aikaa reilut 20 minuuttia. Red Bull teki tv-kuvien pohjalta pikaisen päätöksen, että auton korjaaminen voisi olla vielä mahdollista, ja Verstappen laskettiin lähtöruudukkoon.

20 minuuttia myöhemmin, 20 sekuntia ennen määräaikaa, mekaanikot pulttasivat renkaat kiinni – samat mekaanikot, jotka ovat olleet tien päällä nyt 2,5 viikkoa ja vieneet sinä aikana läpi kolme GP-viikonloppua.

Itse kilpailussa Verstappen oli oma, tuttu itsensä. Hän ei antanut huomattavasti nopeammalla autolla ajaneen Bottaksen viedä toista kertaa peräkkäin kakkossijaa. Toki Verstappenia auttoi Hungaroringin rataprofiili, joka tekee ohittamisesta todella vaikeaa.

Yhtä kaikki, kakkossija perjantain ja lauantain vaikeuksien jälkeen oli tallille kuin voitto – aivan kuten Verstappen itse asian ilmaisi.

Lance Stroll

Racing Pointin omistavan Lawrence Strollin poika Lance Stroll on F1:ssä epäkiitollisessa asemassa. Kaikki tietävät, että 21-vuotias kanadalainen on nykyisessä työpaikassaan ennen muuta isänsä paksun lompakon ansiosta.

Viimeisen viikon aikana – kun Sebastian Vetteliä koskevat Racing Point -huhut ovat käyneet kuumina – on puhuttu vähintäänkin riittävästi siitä, miten Racing Pointin pitäisi edellä mainitusta isä–poika-suhteesta huolimatta ajatella asioita urheilulliselta kannalta ja nostaa Vettel Sergio Pérezin sijaan Strollin tilalle. Pérez tunnetaan F1-piireissä vahvana kisakuskina, ja tätä mainetta vain ruokki reilun viikon takainen ajo Steiermarkin GP:ssä, kun meksikolainen nousi 17. lähtöruudusta kuudennelle sijalle.

Unkarissa Stroll määräsi kuitenkin tahdin ja osoitti, että osaa hänkin F1-autolla ajaa. Ensin Stroll pesi Pérezin aika-ajoissa yltämällä kolmosruutuun, ja vaikka sijoitus heikkeni itse kilpailussa yhdellä pykälällä, Stroll kurvasi ruutulipulle puoli minuuttia ennen tallikaveriaan, vaikka teki yhden varikkopysähydyksen enemmän.

Ja se on F1:ssä ikuisuus.

FLOPIT

Valtteri Bottas

Kakkosruudusta startannut Bottas löi sunnuntaina kaikki paukut starttiin. Hän tiesi, että Unkarissa lähtökiihdytys olisi hänen paras mahdollisuutensa paalulta lähteneen Hamiltonin ohittamiseen. Hän luotti itseensä, onhan hän tehnyt viime aikoina paljon töitä juuri starttiensa eteen.

Intoa oli kuitenkin hieman liikaa.

Bottas teki virheen ja regoi vääriin, ratissaan vaihtuneisiin valoihin. Auto nytkähti ennen lähtövalojen sammumista, ja kun ne lopulta sammuivat, Bottaksella kesti hetken aikaa päästä uudelleen liikkeelle.

Toinen sija vaihtui ensimmäisellä kierroksella kuudenteen sijaan, ja tällaiseen tilanteeseen Bottas ei todellakaan halunnut joutua – ei ainakaan Hungaroringillä. Bottas nousi kyllä pykälä kerrallaan takaisin kärkitaisteluun, mutta ei lopulta päässyt toisena ajaneen Verstappenin ohi.

Vaikka Red Bull paransi kilpailussa vauhtiaan huomattavasti lauantain aika-ajoihin ja perjantain harjoituksiin verrattuna, rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että Mercedeksen auto on tällä hetkellä niin ylivoimainen, että 18 pistettä oli Bottakselle sunnuntaina ehdoton minimi.

Oli sinällään harmi, että Mercedes saattoi viedä Bottakselta mahdollisuudet paalupaikkaan tankkaamalla hänen autoonsa aika-ajoissa ylimääräistä bensaa. Mutta voitto olisi ollut sunnuntaina otettavissa kakkosruudustakin hyvällä lähdöllä. Sitä ei tullut, ja siitä Bottas voi syyttää vain itseään.

F1-meteorologit

Unkarin kisan alla ilmassa väreili kutkuttavan odotuksen sekaista toivoa siitä, että tarjolla saattaisi olla taas yksi sateen värittämä puolitoistatuntinen, jonka aikana voimasuhteet voisi heittää romukoppaan ja seurata vain, miten kuljettajat selvittävät vaikeat olosuhteet.

Kisaan kyllä startattiin välikelin renkailla, mutta lopulta rata oli jo lähtövalojen sammuessa niin kuiva, että kuljettajat kävivät vaihtamassa kuivan kelin renkaat alle heti ensimmäisten kierrosten aikana. Tämän jälkeen nähtiin taas kerran, että Unkarissa on todella vaikea ohittaa.

Jokseenkin tylsäksi käynyttä kilvanajoa maustoi aina aika ajoin eri tallien tiimiradioista kuuluneet varoitukset sateen lähestymisestä. Ensin sateen piti alkaa 8 minuutin kuluttua. Sitten 20 minuutin kuluttua. Sitten 15 minuutin kuluttua. Sitten taas 8 minuutin kuluttua. Sitten 6 minuutin kuluttua.

Sitten sade alkoi, mutta se oli lopulta niin hentoa, että kuljettaja toisensa jälkeen vaihtoi aina vain alleen kuivan kelin rengasta.

Aina sanotaan, että F1 edustaa teknologiapuolella parasta, mitä maailmalla on tarjota, mutta sääpalveluiden osalta ei taideta ihan vielä puhua kuninkuusluokasta.

Alfa Romeo

Kimi Räikkönen tiivisti Alfa Romeon viikonlopun 12 sekunnissa. Se oli katastrofi, ja nyt Hinwilissä täytyy selvittää, mitä talli voisi tehdä paremmin ja miten C39-autosta saataisiin nykyistä nopeampi. Tällä hetkellä auto on kaikkea muuta kuin nopea.

Aika-ajovauhdissa Alfa antaa tietysti tasoitusta Ferrarin voimanlähteellään, joka ei ole yhtä tehokas kuin vuosi sitten. Mutta Hungaroringin downforcea vaativa rata paljasti, etteivät ongelmat ole yksinomaan voimanlähteessä. Alfa oli vielä Itävallassa kohtuullisen vahvoilla kilpailuvauhdin puolesta, mutta Unkariin tultaessa tämä etu oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Aika-ajoissa sijat 19 ja 20, kilpailussa maaliin päässeistä toiseksi ja kolmanneksi viimeinen. Tästä ei ole kuin yksi suunta, ja se on ylöspäin.

Ferrari

Ferrarin kohdalla Unkarissa ei ollut kovin vaikea parantaa viikon takaisesta toisesta Itävallan-osakilpailusta. Aika-ajoissa Sebastian Vettel ja Charles Leclerc olivatkin kelvollisesti sijoilla viisi ja kuusi, mutta ero Mercedekseen oli edelleen musertava – puolisentoista sekuntia.

Leclercin kohdalla itse kilpailu oli tuskaa jotakuinkin lähdöstä maaliin. Ferrari valitsi hänelle ensin huonommin toimivat pehmeät renkaat, ja kun vauhti ei riittänyt, monacolaisen kisa kävi vaikeaksi. Maalissa Leclerc oli vasta 11:s.

Vettelin kyyti oli huomattavasti parempaa, mutta vaikka hän ajoikin ruutulipulle kuudennella sijalla, kilpailun voittanut Hamilton kuittasi hänet kierroksella.

Italialaismedian mukaan Unkarin GP:stä odotettiin Maranellossa jonkinlaista vedenjakajaa tämän kauden osalta, mutta kovinkaan merkittävää käännettä parempaan ei saatu. Sen sijaan Unkarin GP osoitti viimeistään sen, ettei Ferrarista taida olla tällä kaudella taistelemaan ainakaan voitoista mutta ei todennäköisesti edes palkintosijoista.

Kun F1-projektiin palaa vuosittain rahaa yli 400 miljoonaa dollaria, se vasta on surkeaa se.

Lue myös:

    Uusimmat