Unkari ei osallistu euroviisuihin – vetäytymisen epäillään johtuvan homofobiasta

5:52
Videolla asiantuntijat ruotivat euroviisuja.

Unkari ei osallistu ensi vuonna euroviisuihin

Unkari on ilmoittanut vetäytyvänsä euroviisuista, kertoo The Guardian. Maa ei ole kertonut virallisesti syytä vetäytymiselleen, mutta kilpailun myönteisen suhtautumisen seksuaalivähemmistöihin uskotaan olevan liikaa Unkarin oikeistohallitukselle.

Homofobinen retoriikka on lisääntynyt oikeistopopulistista Fidesz-puoluetta luotsaavan pääministeri Viktor Orbanin aikakaudella. Lisäksi lehdistönvapaus on kaventunut Orbanin toimiessa pääministerinä.

Aiemmin tänä vuonna Unkarin parlamentin puhemies vertasi samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta pedofiliaan. Hallitusmyönteisen televisiokanavan kommentaattori puolestaan kutsui viisuja "homoseksuaalien laivueeksi" ja totesi laulukilpailun väliin jättämisen hyödyttävän kansakunnan mielenterveyttä.

Unkarin yleisradion MTVA:n lähde kertoi Guardianille, että vaikka syytä vetäytymiselle ei kerrottu, olettavat työntekijät sen johtuvan euroviisujen suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin.

Unkarin vetäytymisestä viisuista kertoi aiemmin Suomessa muun muassa Yle.

Suomen viisuedustaja selviää maaliskuun alussa

Suomen viisuedustajamittelön eli Uuden musiikin kilpailun (UMK) finaalissa kisaa kuusi artistia, kertoi Yle torstaina. Ensi vuonna järjestettävään kilpailuun lähetettiin 426 kappaletta, joiden joukosta finaalikuusikko valikoitui.

Finalistit julkistetaan tammikuun loppupuolella, ja voittaja selviää maaliskuun alussa suorassa UMK-lähetyksessä. Voittajan eli Suomen euroviisuedustajan valitsevat tv-katsojat ja UMK-raati.

Finaaliin päässeet kappaleet valitsi kymmenhenkinen musiikkialan asiantuntijoista koostuva raati. Ylen mukaan myös raadin jäsenet julkistetaan tammikuussa.

Avoimeen kilpailuun palattiin kahden vuoden kutsuartistimenetelmän jälkeen.

Suomea euroviisuissa edustivat kuluneena vuonna Darude ja Sebastian Rejman. Kilpailun voiton vei Hollannin Duncan Laurence, joten ensi toukokuussa viisuväki kokoontuu Rotterdamiin.

Lähteet: The Guardian, Yle

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja