Uniper yhä nihkeänä suomalaisille – saksalaisyhtiö kehottaa osakkeenomistajiaan ohittamaan Fortumin ostotarjouksen

Saksalainen energiayhtiö Uniper ei suosittele osakkeenomistajilleen energiayhtiö Fortumin ostotarjouksen hyväksymistä.

Fortum ja energiayhtiö E.ON allekirjoittivat syyskuun lopulla sopimuksen, jonka mukaan Fortum hankkisi E.ONin noin 47 prosentin osuuden energiayhtiö Uniperista vajaalla 4 miljardilla eurolla. Osana järjestelyä Fortum julkaisi toissa viikolla ostotarjouksen, jossa se tarjosi Uniperin muille omistajille mahdollisuutta myydä osakkeensa 22 euron kappalehintaan.

Uniper on suhtautunut Fortum-kauppaan vastahakoisesti ja käynyt muun muassa aggressiivista julkisuuskampanjaa, jotta kauppa ei toteutuisi. Tänään julkaisemassaan tiedotteessa Uniperin johto linjaa, että Fortumin ostotarjous ei edistä yhtiön etua.

Uniperin toimitusjohtajan Klaus Schäferin mukaan Fortumin tarjous ei myöskään vastaa Uniperin todellista arvoa, eikä takaa parempia kehitysnäkymiä yhtiölle.

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark kommentoi ostotarjouksen julkistamisen yhteydessä, että Fortumin päätavoite on hankkia E.ONin osuus, mutta yhtiö ostaa mielellään myös muut tarjottavat osakkeet. Tuolloin Lundmark myös vakuutti, että Fortum on valmis sitoutumaan Uniperin kehittämiseen ja haluaa vahvan pohjan yhtiöiden yhteistyölle. 

Lue myös:

    Uusimmat