Unille vetäytyneen Juuso-karhun maalaamat taulut myytiin nopeasti – karhuille kertyi 8000 euroa

Juuso-karhu taiteilee 0:44

MTV Uutiset kertoi kuun alussa Kuusamon suurpetokeskuksessa asuvan Juuso-karhun ryhtyneen taiteilijaksi. Karhu taiteili avustajansa kanssa yhdessä päivässä 15 taulua, jotka tuottivat 8000 euroa karhujen elinolojen parantamiseen.

– Puheluita on tullut valtavan paljon, ulkomailtakin parikymmentä. Niissä on kysytty lupaa käyttää Juuson taiteilusta ottamaani videota ja ottaa siitä myös still-kuvia lehtiin, kertoo Juuson kanssa taiteillut Pasi Jäntti, itsekin taiteilija. 

Mediahuomion lisäksi yhteydenottoja on ulkomailta tullut myös taiteen ystäviltä, jotka ovat halunneet ostaa karhumaalauksia. 

– Maileja on tullut satoja. Yhtenä päivänä niitä tuli ulkomailta yli 300 ja eilenkin viitisenkymmentä. Niissä on ollut kehumista ja on haluttu ostaa Juuson taidetta syntymäpäivä- ja joululahjoiksi.

Valitettavasti kotimaanmarkkinat vetivät niin hyvin, ettei maalauksia tällä kertaa riittänyt muualle. Nyt Juuso on jo vetäytynyt talviunille, ja seuraavia taideteoksia saadaan odottaa puolisen vuotta eli ainakin talviunien ajan. 

15 taulua, 8000 euroa

Juuson maalaamia tauluja oli 15 kappaletta ja ne menivät kaupaksi parissa viikossa sen jälkeen, kun taiteilusta oli uutisoitu kotimaassa. Eikä hintakaan ollut yhtään hullumpi, noin taiteilijan kannalta.

– Ne olivat hinnaltaan 300-2200 euroa. Puulevytaulut olivat arvokkaimpia.

Taiteilijalta meni 15 taulunsa luomiseen kokonainen päivä.

– Yksi päivä tehtiin töitä, sitten tuli ilta ja alkoi sataa. Välillä syötiin hedelmiä ja hunajaa. 

Juuso ei kuitenkaan pidä taulurahoja itse, vaan sen taiteella saadaan korjattua eläinten olosuhteita Kuusamon suurpetokeskuksessa. 

– Juuso-karhu auttoi muita eläimiä, hänen avullaan saatiin hankittua vesipumput karhujen tarhauksen uima-altaaseen. Niitä tulee kaksi uutta ja ne maksavat noin 4000 euroa kappale. 

Lue myös:

    Uusimmat