Ulvilan hätäpuhelusta uusi versio - Läiskäys on poissa

Ulvilan surmasta tuomitun Anneli Auerinpuolustus on teettänyt kuohuttaneesta hätäpuhelusta uuden version.

Äänitysstudio Finnvoxin tallenne on yksi uusista todisteista, kun reilun neljän vuoden takaista henkirikosjuttua puidaan hovioikeudessa. Hätäpuhelutallenne on ollut syyttäjän päätodiste Auerin syyllisyydelle.

Nauhaa on aiemmin tutkinut muun muassa FBI sekä Keskusrikospoliisin rikoslaboratorion äänitutkija. KRP:n tutkija Tuija Niemen tekemän analyysin mukaan talossa ei ollut puhelun aikana ulkopuolista hyökkääjää.

Niemen mukaan Finnvoxin tallenteesta ei löydy varsinaisesti mitään uutta alkuperäiseen verrattuna, mutta eroja kylläkin.

- Soittajan ääntä on vaimennettu ja taustamelua voimistettu. Kirkaisukohdassa kuultu läiskäys on poissa, Niemi vertasi hovioikeudelle.

- Minun ja FBI:n versiossa ollaan keskitytty korvan herkimpään alueeseen ja korkeataajuinen ääni on suodattunut sieltä pois, selitti Finnvoxin toimitusjohtaja Risto Hemmi.

MTV:n uutiset on julkaissut aiemmin Satakunnan käräjäoikeudesta saadun hätäpuhelun litteroinnin. Puolustuksen mukaan ääninauhan litteroinnit riippuvat hyvin paljon tulkitsijasta ja siitä, millaisia ääniä nauhalta halutaan etsiä.

Auerin asianajaja Juha Manner on hankkinut lisäksi Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion lausunnon, jonka mukaan tallenteelta voi löytää mahdollisen ulkopuolisen tekijän ääniä.

Neljän lapsen äiti Anneli Auer tuomittiin käräjäoikeudessa miehensä murhasta elinkautiseen viime syksynä. Koko Suomea puhuttanut surmatyö tapahtui perheen kodin takkahuoneessa Ulvilassa joulukuussa 2006.

Auer itse oli jälleen hyvin tyyni ja rauhallinen.

Lue myös:

    Uusimmat