Ulkopoliittisen instituutin Aaltola: Yhdysvaltojen sotilaallinen reagointi Pohjois-Korean uhkaan lähempänä

Tilanne Korean niemimaalla etenee kohti Yhdysvaltojen sotilaallista operaatiota, uskoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Pohjois-Korea testasi tiistaina, Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä, mannertenvälistä ballistista ohjusta. Arvioiden mukaan testattu ohjus voisi yltää aina Yhdysvaltain Alaskaan.

– Kyllä tämä tuo sitä päivää lähemmäksi, kun Yhdysvallat reagoi sotilaallisesti Pohjois-Korean ydin- ja ohjusohjelmaan, Aaltola sanoo.

Aaltolan mukaan Yhdysvaltojen menettelytapoihin kuuluu, että siihen kohdistuva ydinaseuhka pitää poistaa päiväjärjestyksestä, neuvottelemalla tai sotilaallisesti.

– Pohjois-Korean joukkotuhoaseohjelma on päivänselvä ja kaikille näkyvä. Jos verrataan vaikkapa Irakin tilanteeseen, niin silloinhan Yhdysvallat reagoi hyvin rajusti, vaikka tällaista uhkaa ei ollut. Tämä kertoo siitä, mikä yhdysvaltalainen doktriini on tässä suhteessa. Tilanne on äärimmäisen vakava, Aaltola jatkaa.

Kiina vaikeassa välikädessä

Yhdysvallat on aiemmin penännyt Kiinalta vahvempaa tukea Pohjois-Korean tilanteen liennyttämiseen. Neuvottelutulokset ovat kuitenkin jääneet laihoiksi.

Aaltola kuitenkin uskoo, että nyt myös Kiina tajuaa, kuinka vakavalta tilanne Yhdysvaltojen kannalta näyttää. Kiina ei toivo suurvaltasuhteiden Yhdysvaltoihin kolhiintuvan. Vielä vähemmän se toivoo sodan syttyvän rajanaapurissa Pohjois-Koreassa, joka on myös Kiinan liittolaismaa.

– Kiinan täytyy osoittaa halua Pohjois-Korean painostamiseen. Kiinan uhkana on, että Yhdysvaltojen asettamia taloussanktioita Kiinalle saatetaan lisätä. Kiinalla on paljon menetettävää tässä pelissä.

Pohjois-Korean uhka noussee Yhdysvaltojen asialistalla korkealle perjantaina alkavassa G20-huippukokouksessa.

– Kiinan kyky ja halu painostaa Pohjois-Koreaa ovat rajallisia. Siellä punnitaan paitsi Pohjois-Korean tilannetta, myös suurvaltasuhteita hyvin tulenherkällä alueella, Aaltola päättää. 

Lue myös:

    Uusimmat