Ulkoministeri Soinin mukaan Pohjois-Korea uhkaa kansainvälistä järjestelmää: "Kim Jong-unin puheisiin ei voi luottaa"

Pohjois-Korea on uhka kansainväliselle järjestelmälle, sanoo ulkoministeri Timo Soini (sin.).

Pohjois-Korea kertoo testanneensa onnistuneesti uudentyyppistä mannertenvälistä ballistista ohjusta. Maan mukaan uusi ohjustyyppi yltää kantomatkaltaan kaikkialle Yhdysvaltoihin.

Soini kertoo uutisen tavoittaneen hänet aamuyöllä. Pohjois-Korean ohjuskoe tapahtui hiljaisen kauden jälkeen, jolloin oli herännyt toiveita, että maan hallinto olisi palaamassa järkiinsä tai olisi ehkä altis neuvotteluille, hän lisää.

– Tilanne on äärimmäisen huolestuttava. Kyllä tämä oli erittäin ikävä yllätys, hän sanoo.

Soini ei kuitenkaan näe, että tilanteeseen liittyisi välitön sodan syttymisvaara, ja toteaa, että Pohjois-Korean uho ydinasevaltiosta ja sen paikkansapitävyys ovat eri asioita.

Pohjois-Korea ilmoitti ohjuskokeensa jälkeen, että se on nyt saavuttanut tavoitteensa olla ydinasevalta.

Kim Jong-unin puheisiin ei ole voinut luottaa pitkään aikaan. Ne ovat myös kotimaiseen kulutukseen käytettyä retoriikkaa, Soini sanoo.

"Ei yksi maa voi sanella maailmanjärjestystä"

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sekä Yhdysvallat, Japani ja Etelä-Korea ovat tuominneet ohjuslaukaisun. YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään Pohjois-Korean laukaiseman ohjuksen takia.

Pakotteet Pohjois-Koreaa kohtaan tuntuvat maan kansalaisten elämässä ja arjessa kovalla tavalla, mutta niistäkin huolimatta maa on jatkanut ohjuskokeiden tekemistä, Soini sanoo.

– Se vain osoittaa, kuinka diktatorinen ja piittaamaton eliitti on oman kansan kurjuudesta.

Nyt keskeistä olisi löytää ratkaisu neuvotteluteitse.

– En halua spekuloida millään muulla ratkaisulla, koska ne ovat kaikki huonompia, Soini sanoo.

– Ei tässä auta muu kuin uskoa kansainväliseen yhteisöön ja järjen voittoon.

Pohjois-Korea testaa nyt rajulla tavalla kansainvälisen järjestelmän kestokykyä ja uskottavuutta, mutta ennen pitkää se joutuu taipumaan muun maailman edessä, Soini uskoo.

– Ei yksi maa voi sanella maailmanjärjestystä. Kyllä he joutuvat siihen jollain aikavälillä ja jotenkin sopeutumaan.

Lue myös:

    Uusimmat