Ulkoministeriö teki rikosilmoituksen Suomen Ottawan-suurlähetystön tapahtumista – "Medialle vuodettu salassa pidettäviä tietoja"

Poliisi on aloittanut esiselvityksen ulkoministeriössä tapahtuneesta epäillystä tietovuodosta. 

Ulkoministeriö teki rikosilmoituksen Suomen Ottawan-suurlähetystöön liittyvässä asiassa.

Rikosilmoituksen mukaan medialle oli vuodettu salassa pidettäviä tietoja, jotka ovat vaarantaneet valituksen tekijöiden ja kohteen oikeusturvaa.

Suomen suurlähettiläs Ottawassa, Jari Vilén, määrättiin aiemmin toukokuussa jättämään tehtävänsä.

Ulkoministeriön selvitysryhmän mukaan Vilén on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään ja epäasialliseen käytökseen. 

Raportin mukaan Vilén on kosketellut naisia epäsopivasti ja vitsaillut epäasiallisella tavalla, kertoi Ilta-Sanomat aiemmin.

Vilénin on määrä palata Suomeen kesäkuun lopussa. Hän oli aloittanut suurlähettiläänä Ottawassa viime vuoden syyskuussa.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että esiselvitys on alkuvaiheessa ja poliisi tiedottaa asiasta lisää tarvittaessa.

Vilén kertoi Facebook-päivityksessä toukokuun alussa päättäneensä pyytää ulkoministeri Elina Valtoselta (kok.) lupaa palata ulkoministeriöön Suomeen kesän aikana.

Ennen diplomaattiuraansa Vilén oli kokoomuksen kansanedustaja ja ulkomaankauppaministeri Paavo Lipposen (sd.) kakkoshallituksessa vuosina 2002–03.

Lue myös:

    Uusimmat