Ulkoministeri Timo Soini: Pakolaissopimuksen rikkoutuminen olisi riski Turkin turvallisuudelle

Timo Soini: Pakolaissopimuksen rikkoutuminen olisi riski Turkin turvallisuudelle 1:44

Ulkoministeri Timo Soini olettaa, että Turkki noudattaa Euroopan unionin kanssa tekemiään sopimuksia eikä päästä uusia pakolaisia rajan yli Eurooppaan.

– Me Euroopan unionissa ja Suomessa kunnioitamme kaikkia tekemiämme sopimuksia. Turkilla ja EU:lla on sopimus siitä, kuinka käsitellä turvapaikanhakijoita ja minusta tässä on kysymys molemminpuolisesta hyödystä, Timo Soini sanoi tiedotustilaisuudessa, jonka hän piti yhdessä kansainvälisen siirtolaisinstituutin IOM:n pääjohtajan William Lacy Swingin kanssa.

EU ja Turkki sopivat viime maaliskuussa, että Kreikan saarille luvattomasti saapuvia ihmisiä aletaan palauttaa takaisin Turkkiin. EU lupasi vastineeksi miljarditukea sekä viisumivapauden Turkin kansalaisille, jos Turkin lainsäädäntöä mukautetaan EU:n tahdon mukaisesti.

Erityisesti EU:n hampaissa on ollut Turkin terrorismin vastaiset lait, jotka eivät ole EU-vaatimusten mukaisia.

Turkki on useaan kertaan uhannut rikkovansa pakolaissopimuksen, jos viisumivapaus ei toteudu.

Juncker ei taivu uhkausille

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi lauantaina julkaistussa belgialaisen Le Soir -lehden haastattelussa varoittavansa Turkkia pakolaissopimuksen rikkomisesta.

– Olen immuuni Turkin johdon uhkauksille. Jos Turkki ei täytä asettamiamme ehtoja, viisumivapaus ei etene, Juncker sanoi.

Ulkoministeri Timo Soini myönsi Turkin olevan nyt vaikeassa tilanteessa. Hänen mukaansa pakolaissopimuksen toimivuus on kuitenkin myös Turkin edun mukaista.

– Olisi vaarallista Turkin omalle turvallisuustilanteelle, jos sopimus rikkoutuisi, Soini muistutti.

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n pääjohtaja William Lacy Swing toivoo Turkin ja EU:n suhteiden toimivan vastaisuudessakin.

– Turkista on tullut maailman suurin pakolaisia hallinnoiva maa. Painetta asian hoitamiseen on siis molemmilla puolilla, Swing painotti.  

Lue myös:

    Uusimmat