Ulkoministeri Soini suurlähettilään puhuttelusta: Venäjällä oikeus kuulla Suomen näkemys

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoo, että Venäjällä on täysi oikeus kuulla Suomen näkemys myös suurlähettiläältä siitä, miksi EU:n pakotelistalla oleville venäläispoliitikoille ei myönnetä poikkeuslupaa tulla Etyjin juhlakokoukseen Helsinkiin.

Venäjän ulkoministeriö on kutsunut Suomen Moskovan-suurlähettilään puhutteluun asian vuoksi.

Soini arvioi, että Venäjä haluaa kuulla selvityksen asiasta myös suurlähettiläältä sen lisäksi, mitä julkisuudessa on asiasta kerrottu. Soini sanoo, että Suomi saa suurlähettiläänsä kautta myös kuulla Venäjän reaktiot ja mielipiteen asiasta.

Suomen ulkoministeriö kertoi eilen, että Suomi ei myönnä poikkeuslupia maahantuloon EU:n pakotelistalla oleville venäläisille Etyj-vieraille. Ulkoministeri Soinin mukaan päätös perustui EU:ssa vallitsevaan näkemykseen siitä, että poikkeusperusteet eivät täyty. Soinin mukaan asiaa ei voi avata julkisuudessa tarkemmin, koska asiasta käydyt konsultaatiot EU-maiden kanssa ovat luottamuksellisia.

Soini korostaa, että maahantulokielto koskee vain EU:n pakotelistalla olevia henkilöitä. Hän sanoo, että Venäjän valtuuskunnan muut jäsenet ovat tervetulleita ja toivoo, että he osallistuisivat kokoukseen.

Lue myös:

    Uusimmat