Varkaat iskivät Giganttiin katon kautta – jäivät verekseltään kiinni, "poliisikoira hillitsi menohaluja"

Porvoossa sijaitsevan kodinkoneliike Gigantin liiketiloihin murtauduttiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että poliisi oli paikalla nopeasti ja otti verekseltään kiinni useita epäiltyjä.

– Kiinniotossa käytettiin apuna myös poliisikoira Oskua, joka tehokkaasti hillitsi epäiltyjen pakohaluja ja jota käytettiin liikkeen sisätilojen varmistamiseen ja mahdollisten muiden rikoskumppanien havaitsemiseen, Jämsä sanoo tiedotteessa.

Poliisin mukaan teko oli tehty varsin ammattimaisesti. Epäillyt olivat ensin nousseet rakennuksen kattotasanteelle, jossa he olivat leikanneet reiän rakennuksen seinärakenteisiin päästäkseen liikkeen sisätiloihin.

– Liikkeestä epäillyt olivat ennen poliisin saapumista ehtineet kerätä ja pakata lähes kaikki liikkeessä esillä olleet kannettavat tietokoneet ja pelikonsolit useisiin kasseihin. Osa anastetuksi epäillystä omaisuudesta oli ehditty nostaa jo katolle ja osa oli valmiiksi pakattuna kasseihin odottamaan siirtoa eteenpäin, Jämsä jatkaa.

Jämsä kertoo, että teosta epäillyt ovat ulkomaalaisia, ja he ovat tällä hetkellä pidätettyinä. Heitä epäillään törkeästä varkaudesta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja