Ukrainassa kuolleiden ja haavoittuneiden siviilien määrä oli kesäkuussa korkein kolmeen vuoteen, kertoo YK.
Ainakin 232 ihmisen vahvistettiin kuolleen Ukrainassa kesäkuun aikana.
Venäjä on iskenyt Ukrainaan kesän aikana voimalla.
YK on vahvistanut sodan alusta lähtien yli 13 500 siviilin kuolleen. Todellinen määrä on kuitenkin todennäköisesti paljon suurempi, koska monia tapauksia ei voida vahvistaa.
Esimerkiksi Mariupolissa arvioidaan kuolleen tuhansia Venäjän piirityksen aikana keväällä 2022. Kaupunki on ollut Venäjän hallinnassa siitä lähtien.
– Pitkän kantaman ohjus- ja lennokki-iskujen lisääntyminen eri puolilla maata on tuonut entistä enemmän kuolemaa ja tuhoa siviileille kaukana etulinjasta, ihmisoikeusvalvontamission johtaja Danielle Bell sanoo.
Uutistoimisto AFP:n analyysin mukaan Venäjä teki kesäkuussa Ukrainaan ennätysmäärän lennokki-iskuja. Ukrainaan laukaistiin kuun aikana yli 5 400 pitkän kantaman lennokkia.
Rajuja iskuja
Venäjä iski viime yönä Ukrainaan jälleen sadoilla drooneilla, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo viestipalvelu X:ssä.
Zelenskyin mukaan Venäjä laukaisi yön aikana noin 400 droonia ja 18 ohjusta. Iskujen pääasiallisena kohteena oli pääkaupunki Kiovan alue.
Venäjän iskuissa Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan on kuollut kaksi ihmistä ja haavoittunut ainakin 11 ihmistä, kertoivat paikalliset viranomaiset varhain torstaina.
Keskiviikon vastaisen yön aikana Venäjä teki Ukrainan mukaan maahan sodan ajan mittavimmat ilmaiskut.
Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjä laukaisi Ukrainaan yli 700 lennokkia ja 13 ohjusta. Ukraina sanoo torjuneensa valtaosan lennokeista ja useita ohjuksia, joista useimmat ammuttiin Ukrainan länsiosiin.
Lue myös: Ukraina: Venäjä tehnyt sodan ajan mittavimmat ilmaiskut
Ainakin 11 haavoittui Venäjän iskuissa Kiovaan
Juttu päivittyy.