“Ukrainassa kaatuneiden venäläissotilaiden omaisia peloteltu hiljaisiksi” - Murhatun Nemtsovin raportti julki

Murhatun venäläisen oppositioaktivistin Boris Nemtsovin raportti Ukrainassa taistelevista venäläissotilaista julkaistaan tänään. Raportin tuovat julki Nemtsovin ystävät.

Vaikka presidentti Vladimir Putin vakuuttelee yhä, ettei Itä-Ukrainassa taistele venäläisjoukkoja, kertoo tuore raportti aivan toisenlaista totuutta. On myös uskottu, että Nemtsov murhattiin juuri kyseisen raportin sisällön vuoksi.

”Putin. Sota.”-nimisessä raportissa on haastateltu venäläissotilaita, jotka ovat kertoneet sotineensa Itä-Ukrainassa. Lisäksi taisteluissa kaatuneiden venäläissotilaiden omaiset kertovat hautajaisista, joita sotilaille on salaa järjestetty. Kuolleiden sotilaiden omaiset eivät ole saaneet luvattuja korvauksia.

Nemtsov oli kirjoittanut juuri ennen kuolemaansa muistioonsa tekstin: ”Laskuvarjojääkärit Ivanovosta ottivat yhteyttä minuun. 17 kuollut, mutta korvauksia ei ole maksettu ja nyt he ovat liian peloissaan puhuakseen asiasta.”

Nemtsovin läheinen ystävä Ilya Yashin matkusti Ivanovoon keskustellakseen Nemtsoviin yhteyttä ottaneiden sotilaiden perheenjäsenten kanssa. Yashinin mukaan heidät oli peloteltu hiljaisiksi, eiväthän he halunneet tuoda tietojaan julkisuuteen.

Yashin kertoo, että Nemtsov oli toivonut raportin avaavan ihmisten silmät sille, mitä oikeasti on Venäjällä ja Ukrainassa meneillään. Hän uskoi, että näin sota loppuisi.

Todennäköisesti tänään julkistettava raportti ei päädy monenkaan venäläisen luettavaksi, sillä Kremlin tiukassa nuorassa olevien, valtio-omisteisten tv-kanavien arvellaan olevan raportista hiljaa.

Näin kävi myös aiemmin, kun Nemtsov julkaisi raporttinsa Sotshin talviolympialaisiin liittyvästä korruptiosta, kertoo The Guardian. Tuore kysely kertoo, että yli 60 prosenttia venäläisistä ei ollut kuullutkaan korruptioselvityksestä.

Lue myös:

    Uusimmat