Ukkoset siirtymässä Venäjälle, tänään havaittu vajaat 6 000 maasalamaa – alkavalla viikolla Lapissa voi tulla lunta ja räntää

Suomessa ukkoset alkavat olla väistymään päin. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jari Tuovisen mukaan ukkosia saadaan vielä iltapäivällä kolmen jälkeen osassa Etelä- ja Itä-Lappia sekä Koillismaata. Ukkoset kuitenkin väistyvät Venäjälle Suomesta iltakuuteen mennessä.

Paikoittain ukkospuuskat voivat vielä olla noin 15 metriä sekunnissa, mutta Tuovisen mukaan tänään on jääty lauantain myrskyistä.

Kahteen mennessä iltapäivällä Suomessa oli Tuovisen mukaan havaittu noin 5600 maasalamaa. Tuovinen arvioi, että tänään havainnoissa ei välttämättä päästä edes kymmeneentuhanteen. Lauantaina havaintoja tehtiin noin 16 000.

– Tämä oli nyt kolmas päivä putkeen, kun ukkosti kovasti, joten ehkä se on ihan riittävästi tällä erää, Tuovinen sanoo.

Rakeitakin saatiin

Salamointi on ollut tänään runsainta itärajalla Pohjois- ja Etelä-Karjalan alueella keskipäivän tienoilla.

– Siellä oli iso ukkosmyrsky, joka oli aktiivisin Venäjällä Laatokan päällä, Tuovinen sanoo.

Aamupäivällä alueella Viitasaari–Lapinlahti–Iisalmi–Haapajärvi oli Tuovisen mukaan myös reippaampaa salamointia.

Rakeita on tänään saatu Tuovisen mukaan Kesälahden, Kiteen ja Tohmajärven välillä.

– Muualla ei niinkään ole tullut. Jos on tullut jossain sateiden yhteydessä, niin ne ovat olleet pikkurakeita, hän arvioi.

Vettä tullut paikoin runsaastikin

Sateita on myös tullut osassa maata runsaastikin. Esimerkiksi Jyväskylän lentoasemalla vettä tuli aamulla 15 millimetriä tunnissa. Tohmajärvellä sademäärät nousivat 11 millimetriin tunnissa, Torniossa puolestaan vettä satoi enimmillään tunnissa noin 12 millimetriä.

– Tuollainen kymmenen millimetriä kun tulee tunnissa, niin se on ihan rapsakka kuuro jo, Tuovinen kuvailee.

Sää jatkuu tänään tuulisena maan etelä- ja länsiosissa.

– Perusvirtaus on aika puuskaista, puuskat voivat olla 13–14 metriä sekunnissa.

Lapissa iso lämpötilamuutos

Sää viilenee alkavalla viikolla koko maassa. Lapissa voi sataa jopa räntää ja lunta. Syynä Tuovisen mukaan on Jäämereltä tuleva kylmä virtaus.

Pohjois-Lapissa alkaa sataa vettä jo tänään myöhään illalla, ja jo huomenna päivällä käsivarren tuntureilla voi tulla märkää lunta.

– Pikkuhiljaa huomisiltaa kohden sade muuttuu entistä enemmän rännän ja märän lumen sekaiseksi Ylä-Lapissa, Utsjoen ja Ivalon seutuvilla. Tämä jatkunee tiistaiaamupäivään asti. Navakka puuskainen koillisvirtaus syöttää kylmää iltaa Jäämereltä, Tuovinen kertoo.

Tuovisen mukaan lumentulo kesäkuussa Lapissa ei ole kovinkaan poikkeuksellista, mutta harvinaisen iso lämpötilamuutos nyt kuitenkin koetaan.

– Näin on etenkin Etelä-Lapissa, kun tänään siellä on hellettä ja ylihuomenna esimerkiksi Sallassa päivälämpötila voi jäädä jopa vain viiteen asteeseen.

– Lunta on ollut maassa Kainuuta myöten ennenkin näihin aikoihin, joten lumentulo tai koleus tähän aikaan vuodesta ei ole niin harvinaista. Kesäkuu on tällainen, etenkin sen alkupuoli ennen juhannusta. Jäämereltä voi tulla hyvinkin kylmää ilmaa joko vain pohjoiseen tai koko maahan.

Keskiviikko on kylmin päivä

Muualla maassa viikko alkaa tuulisena mutta melko poutaisena. Lämpötilat laskevat aina keskiviikkoon asti, jolloin on viikon kylmin päivä. Tuolloin esimerkiksi idässä voidaan jäädä päivällä jopa alle 10 asteen ja etelässä 15 asteeseen.

– Mutta sitten alkaa taas lämmetä loppuviikkoa kohden, Tuovinen lohduttaa. 

Lue myös:

    Uusimmat