UEFA pohtii yhä Euroopan huippusarjojen kohtaloa, pomolta takaraja mahdolliselle ratkaisulle – "Sen jälkeen kausi olisi menetetty"

Euroopan jalkapalloliitto Uefa tutkii yhä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja maanosan liigakausien viemiseksi loppuun, jos koronaviruspandemia hellittää.

– Voisimme jatkaa toukokuun puolivälissä, kesäkuussa tai jopa heinäkuun loppupuolella, mutta sen jälkeen kausi olisi todennäköisesti menetetty, sanoi Uefan puheenjohtaja Aleksander Ceferin italialaiselle La Repubblica -lehdelle.

Jalkapallokauden peruminen herättää paniikkia muun muassa Liverpoolin kannattajissa. Liverpool oli ennen kauden keskeytymistä kiinni ensimmäisessä valioliigamestaruudessaan 30 vuoteen.

Ceferin ei maininnut milloin Uefa tekee lopullisen päätöksen, mutta painotti yhteydenpidon ja konsultoinnin jatkuvan seurojen ja liigojen kanssa.

– Sellainenkin ehdotus on, että kausi pelattaisiin loppuun ensi kauden alussa ja seuraava kausi aloitettaisiin hieman myöhemmin, hän kertoi.

Ceferin kertoi olevansa henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tärkeitä otteluita ei pitäisi pelata tyhjille katsomoille.

Eurooppalaiset pääsarjat Valko-Venäjää lukuun ottamatta ovat keskeyttäneet kautensa koronaviruspandemian vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat