Uber-kuski määrättiin hovissa maksamaan valtiolle yli 10 000 euroa palkkioitaan – sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen

Hovioikeudessa viime syksynä tuomittu Uber-kuljettaja sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen valtiolle menettämänsä rikoshyödyn osalta.

Hän oli tienannut oikeuden mukaan luvatonta taksiliikennettä harjoittamalla 12 250 euroa, jotka tuomittiin valtiolle. Samalla hovioikeus tuomitsi miehen 25 päiväsakkoon.

Rikoshyöty tuomitaan valtiolle sen takia, että rikosten tehtailu ei olisi tekijälle kannattavaa.

Mies halusi jo hovissa, että menettämisseuraamusta kohtuullistettaisiin, sillä mies oli ilmoittanut jättäneensä työt rakennusliikkeessä Uber-kuljetusten vuoksi.

Hän myös katsoi hovioikeudessa, että menettämisseuraamuksesta olisi pitänyt vähentää hänen Uber-palkkioistaan maksamia ansiotuloveroja ja muun muassa kuljetuksiin käyttämänsä oman auton polttoainekuluja. 

Hovioikeuden mukaan mies ei olisi voinut toteuttaa rikoksiaan ilman polttoainetta, joten polttoainekulut liittyivät suoraan rikokseen. Samalla hovioikeus totesi, että koska rikoshyöty tuomitaan valtiolle menetettäväksi, ei tekijälle jää verotettavaa tuloa. 

Oikeuden mukaan veroasia tuleekin hoitaa verottajan kanssa, eikä se vaikuta menetettävän rikoshyödyn määrään.

Mies sai valitusluvan KKO:hon vain rikoshyödyn osalta, muilta osin tuomio jää ennalleen.

Korkein oikeus alensi elokuussa toisen kuskin rikoshyötyä 

Nyt valitusluvan saanut mies on toinen Uber-kuljettaja Suomessa, joka on saanut valitusluvan korkeimmasta oikeudesta.

Elokuussa korkein oikeus alensi toisen Uber-kuljettajan menetettävän rikoshyödyn määrää, koska Uber-palkkioista oli vähennettävä oikeuden mukaan polttoaine- ja huoltokulut. 

Uber-kuskeja koskevia rikosjuttuja on oikeuksissa ja eri viranomaistahoissa selvitettävänä vähintään kymmeniä, jos ei satoja.

Vielä viime marraskuussa juttuja oli elokuussa tuomion saaneen miehen valituslupahakemuksen mukaan vireillä alioikeuksissa, syyttäjänvirastoissa ja poliisin esitutkinnassa lähemmäs 200.

Helsingin käräjäoikeus määräsi kesäkuun lopulla Uber Finlandin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta vakuustakavarikkoon. Järvistä epäillään avunannosta luvattoman taksiliikenteen harjoittamiseen. 

Uber ilmoitti heinäkuun alussa vetäytyvänsä Suomesta vuodeksi. Syynä oli yhtiön mukaan halu valmistautua ensi kesänä voimaan tulevaan liikennepalvelulakiin.

Järvinen ei tällöin kommentoinut, oliko yhtiöön liittyvillä oikeustoimilla vaikutusta päätökseen keskeyttää toiminta.

Uber on toiminut Suomessa vuodesta 2014 alkaen. Ennen toiminnan keskeyttämistä sillä oli toimintaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.

Lue myös:

    Uusimmat