Työttömyys laskenut lähes kaikilla alueilla – Varsinais-Suomi nousukiidossa

Työttömyys on laskenut lähes kaikilla alueilla, ja kehityksen ennakoidaan jatkuvan, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) raportista. Myös nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys ovat helpottumassa.

Seuraavan puolen vuoden aikana työttömyystilanteen odotetaan parantuvan 64 seutukunnassa ja pysyvän ennallaan kolmessa seutukunnassa, Pielisen Karjalassa, Raahessa ja Suupohjassa. Missään ei odoteta työttömyyden lisääntyvän.

Katsauksen mukaan talouskasvun myötä työvoiman kysyntä on vilkastunut, mikä näkyy TE-toimistoihin ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrän kasvuna. Myös eläkkeelle siirtyvien korvaaminen luo kysyntää työmarkkinoille.

Samalla on kuitenkin syntynyt myös rekrytointiongelmia. Näitä aloja ovat varsinkin metalli, rakentaminen ja informaatioteknologia.

Taustalla ovat hyvät kehitysnäkymät useilla eri aloilla. Kasvun moottorina on vientiteollisuus. Lisäksi näkymät ovat hyvät muun muassa biotaloudessa, rakentamisessa, informaatioteknologian alalla, liike-elämän palveluissa ja matkailussa.

Katsaus on ely-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys ely-alueiden ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä.

Varsinais-Suomi nousukiidossa

Alueista selvimmin nousukiidossa on Varsinais-Suomi etenkin telakkateollisuuden ja Uudenkaupungin autotehtaan ansiosta.

Keski-Suomessa Äänekosken biotuotetehdas on käynnistynyt. Alueen vire on myönteinen biotalouden ohella laajemminkin vientiteollisuudessa, informaatioteknologiassa ja rakentamisessa.

Biotalouteen kohdistuu myös uusia investointisuunnitelmia, joista suurin on Kuopion jättikoon sellutehdas. Pohjois-Savon lisäksi investointeja odotetaan muun muassa Lapissa ja Kainuussa.

Investoinnit matkailuun ovat merkittävimmät Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Asuntorakentamisen arvioidaan kasvavan edelleen pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Rakentamista vauhdittavat myös menossa tai käynnistymässä olevat julkiset toimitila- ja liikennehankkeet.

Suuria rakennusinvestointeja on käynnissä erityisesti pääkaupunkiseudulla. 

Lue myös:

    Uusimmat