Työtön Olli, 25, sai työharjoittelujaksosta motivaatiota opiskeluun: "Jaksan taas uskoa, että voin päästä mihin haluan"

Työelämäkokeilu avuksi syrjäytymiseen 1:59

Motivaatiopula opiskeluun, satunnaisia pätkätöitä, välissä työttömyysjaksoja. Tältä kuulosti 25-vuotiaan Olli Heinäsen elämä vielä vajaa vuosi sitten.

– Tein varastohommia ja kaikkea sellaista, mihin sattui pääsemään. Tuli nukuttua vähän miten sattuu, kun aamulla ei ollut pakko herätä.

Pienestä saakka kuvataiteilusta ja kirjailijan urasta haaveillut Heinänen kuuli viime keväänä teknologiayhtiö Valmetin, opiskelu- tai työpaikkaa vailla oleville nuorille järjestetystä, työharjoittelujaksosta.

– Se vaikutti jo kuvailun perusteella mielenkiintoiselta, vaikka ajattelinkin, että toimistossa odottaisi harmaa sermiviidakko. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä paikka oli avoin konttori ja muutenkin viihtyisä paikka.

Tavoitteena tulkin tai kääntäjän työ

Työharjoittelujaksollaan Olli Heinänen pääsi käyttämään intohimoaan englannin kieltä.

– Puhun englantia päivittäin kavereideni kanssa ja kirjoitan englanniksi novelleja. Valmetilla pääsin kääntämään yhden powerpoint-esityksen suomesta englanniksi. Se tuntui heti omalta jutulta, ja siltä, että tätä voisi tehdä työkseenkin.

Jo ennen työharjoittelujaksoa Heinänen oli hakenut Helsingin yliopistoon opiskelemaan englantia.

– Yliopistoon pääsy oli mieletön yllätys. Tulevaisuuden suunnitelmat muuttui täysin sen mukana. Työkokeilu auttoi puolestaan motivaation haussa. Nyt kun pääsin kouluun ja sain harjoittelupaikan, jaksan taas uskoa, että tulevaisuudessakin voin päästä minne haluan. Esimerkiksi työ tulkkina tai kääntäjänä kiinnostavat.

"Toivottavasti muut ottavat tästä mallia" 

Heinänen osallistui viime keväänä Valmetin ja lasten ja nuorten säätiön matalan kynnyksen palkalliselle työharjoittelujaksolle. Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laineen mukaan harjoittelun tavoitteena on lisätä nuorten rohkeutta ja itseluottamusta. 

– Nuorten työllisyyden edistäminen on yhteiskunnallisesti tärkeää ja panostus tulevaisuuteen. Toivon, että myös muut yritykset ottavat tästä mallia.

Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtajan Tuula Collianderin mukaan tarvetta vastaavalle harjoittelujaksolle olisi jo pelkästään tuhansille valmentavassa koulutuksessa olevalle nuorelle.

– Harjoittelun aikana nuoret ovat rohkaistuneet sosiaalisissa tilanteissa ja huomanneet, että työelämä on oikeasti mukavaa ja työyhteisö voi olla miellyttävä. Samalla he ovat löytäneet omia vahvuuksiaan, joka puolestaan näyttää suuntaa siihen, "mikä minusta voisi tulla isona". Tämä on koko yhteiskunnan etu, Colliander muistuttaa. 


Lue myös:

    Uusimmat