Valtioneuvosto kertoi ennen joulua, että kolmansien koronarokotuksien jakaminen laajenee työterveyshuollon piiriin. Muun muassa HUSin alueella työterveyshuolto on valmiudessa jakamaan kolmatta rokotuskierrosta tammikuun alussa.
Joissakin kunnissa kolmannen rokotteen saa jo tänään. Esimerkiksi Terveystalo ja Mehiläinen ovat jo jakaneet muutamille tuhansille työterveysasiakkailleen kolmansia rokotuksia. Ensimmäisiä ja toisia annoksia on jaettu työterveyden kautta jo aiemmin useita kymmeniä tuhansia.
Työterveys avuksi resurssipulaan
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä
Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.
Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.
Lähetyksiä voi seurata suorana MTV Uutisten verkkosivuilla ja Katsomossa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
Kunnat ja yksityiset työterveystoimijat sopivat aina keskenään rokotuksien ulkoistamisesta työterveydelle. Nyt kun aiemmin voimassa ollut rokotusjärjestys ei ole enää voimassa, voi STM:n mukaan työterveyshuolto aloittaa toden teolla työikäisten rokotukset.

