Enemmistöllä työpäivä lähtee väärille raiteille heti aamusta

90 prosenttia meistä aloittaa työpäivänsä väärällä tavalla, ainakin jos halutaan olla mahdollisimman tehokkaita. Näin sanoo työtehoprofessori Sampo Sammalisto.

Suurimman osan meistä aamurutiineihin kuuluvat töissä sähköpostin lukeminen ja Facebookin avaaminen. Näin ei Sammaliston mielestä kuitenkaan kannattaisi tehdä heti ensimmäiseksi.

- Se tärkein syy on oikeastaan se, että se laittaa sinut väärään mielentilaan. Kun luet Facebookkia tai selaat sähköposteja, reagoit jo olemassa olevaan maailmaan ja muiden pyyntöihin ja luet muiden juttuja, filosofian professori ja aiheesta kirjan kirjoittanut Sampo Sammalisto sanoo Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa.

Sen sijaan aika kannattaisi ottaa vain itselleen. Sammaliston mukaan vain viiden minuutin oma suunnittelu päivälle riittää.

- Katsot kalenteriasi ja tehtäviäsi, ja sillä viiden minuutin suunnittelulla menet jo sellaiseen mielentilaan, että sinä itse päätät, mitä haluat tehdä ja mikä on sinulle tärkeää. Se fokus on enemmän sinussa kuin ulkopuolisessa maailmassa.

Työtehon kannalta avokonttoreita kannattaisi myös välttää.

- Useimmille ihan nykytutkimuksenkin valossa avokonttori ei toimi. Juuri sen takia, että työ keskeytyy useasti ja kuitenkin moni meistä tekee työtä, joka vaatii sitä, että pystyy ajatuksella tekemään jotain pidemmän aikaa.

Sammaliston mukaan joidenkin arvioiden mukaan jopa kolmannes työajasta menee täysin hukkaan.

Mutta on avokonttoreissa hyviäkin puolia.

- Kustannustehokasta se ainakin on, ja voihan olla, että se on vähän yhteen liimaavaa, kun ollaan yhdessä koko ajan.

Sammalisto painottaa, että vaikka hän puhuukin työtehon maksimoinnin puolesta, se ei tarkoita sitä, että koko ajan pitäisi olla täydellä höyryllä liikkellä.

- Oppejani ei pidä missään nimessä käsittää niin, että maksimoitaisiin työteho ja oltaisiin koko ajan tohinassa, vaan nimenomaan taukojen merkitys on ihan älyttömän suuri. 

Aivot tarvitsevat lepoa ja tauot nostavat myös mielialaa.

– Teet vaikka tunnin töitä, pidät pienen tauon, soitat kaverille ja menet ottamaan kahvia ja juttelet työkavereille. Meidän aivot tarvitsevat sitä.


 

Lue myös:

    Uusimmat