Työryhmä: Suomen yritysverotusta ei tarvitse muuttaa

Suomen yritysverotusta ei ole tarvetta muuttaa, koska järjestelmä on kansainvälisesti kilpailukykyinen, arvioi yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmä.

Työryhmä ehdottaa sen sijaan osinkoverotukseen ja ansiotulojen verotukseen muutoksia, joilla lisättäisiin verotuksen tehokkuutta.

Työryhmän mukaan yritysverotuksen tasoa ei voida pitää syynä viimeaikaiseen talouskasvun vaimeuteen tai investointien vähäisyyteen Suomessa.  

Osakeyhtiöt ja muut yhteisöt maksavat Suomessa 20 prosentin yhteisöveroa verotettavista tuloistaan, mikä on vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja EU-maissa keskimäärin. Yhteisöveroa on alennettu kuudella prosenttiyksiköllä vuoden 2011 jälkeen.  

– Työryhmä korostaa sitä, että tästä kilpailukyvystä on pidettävä huolta myös jatkossa. Etenkin jos verokilpailu Euroopassa ja muualla maailmassa kiihtyy, yhteisöverokannan alentaminen voi osoittautua meilläkin tarpeelliseksi, työryhmän puheenjohtaja Terhi Järvikare sanoi tiedotustilaisuudessa.  

Lue myös:

    Uusimmat