Mainos

Työnantajan kustantamaan koulutukseen osallistuu entistä harvempi

Noin kaksi viidestä SAK:laisten liittojen jäsenestä osallistui työnantajan kustantamaan koulutukseen vuonna 2015, selviää SAK:n työolobarometrista.

SAK:n mukaan tilanne on heikentynyt vuoden 2014 jälkeen, jolloin noin joka toinen kertoi olleensa koulutuksessa.

Eniten ovat vähentyneet yli työviikon mittaiset koulutukset. Kun vuosina 2012 ja 2014 yli viikon koulutuksessa olleita oli noin 11 prosenttia, nyt heitä oli noin seitsemän prosenttia.

Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin mukaan 53 prosenttia kaikista palkansaajista osallistui työnantajan maksamaan koulutukseen vuonna 2015. Ministeriön mukaan osuus on noussut 2000-luvun alusta, mutta kääntynyt lievään laskuun viime vuosina.

SAK:n barometriin haastateltiin 1200:aa SAK:laisten liittojen jäsentä viime vuoden keväällä.  

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.