SAK:n kysely: Yli puolet suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot

Naiset ovat miehiä vahvemmin lakkojen kannalla.

Suomalaisista 52 prosenttia hyväksyy hallituksen suunnittelemia työelämäheikennyksiä vastustavat poliittiset lakot, kertoo kyselyn tilannut palkansaajien keskusjärjestö SAK. Vastaajista 42 prosenttia ilmoitti, ettei hyväksy lakkoja.

– Lakkojen hyväksyttävyys on luonnollisesti korkeinta niiden keskuudessa, joita nämä työelämäheikennykset koskettaisivat: naiset, nuoret, työttömät ja työntekijät. Tässäkin mittauksessa SAK:laisten ammattiliittojen jäsenistä 70 prosenttia hyväksyy käynnissä olevan poliittisen lakon, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoi tiedotteessa.

Uudessa kyselyssä ero naisten ja miesten välillä oli selvä. Naisista 61 ja miehistä 43 prosenttia hyväksyi maanantaina alkaneen lakon. Eloranta arvioi syynä olevan sen, että moni hallituksen kaavailema heikennys osuu etenkin naisiin.

– Perusteettomat määräaikaisuudet, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen ja suojaosan poistaminen ovat vahvasti sukupuolittuneita toimia. Naiset eivät pidä näistä ja muista heikennyksistä, Eloranta sanoi.

Lakkojen kannatus on laskenut verrattuna aiempaan. Esimerkiksi joulukuussa tehdyssä kyselyssä lakkoja tuki 63 prosenttia vastanneista.

Kyselytutkimus tehtiin 8.–12. maaliskuuta. Verianin toteuttamaan kyselyyn vastasi vajaat 2 800 ihmistä. Virhemarginaali on 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat