Työllisiä oli toukokuussa lähes 140 000 enemmän kuin vuosi sitten

Pöllöraati: Hallituksen keinot ikääntyneiden työllisyyden parantamiseksi? 8:48
Katso video: Miten hallitus aikoo lisätä ikääntyneiden työllisyyttä? Pöllöraati perkasi keinovalikoimaa viime vuoden joulukuussa.

Työllisiä oli toukokuussa 138 000 enemmän kuin vuosi sitten, ilmenee Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Työttömiä oli myös 25  000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Työllisyysasteen trendiluku oli toukokuussa 71,6 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 7,6 prosenttia.

Huhtikuuhun verrattuna työttömyyden trendiluku on pysynyt toukokuussa muuttumattomana, mutta työllisyysasteen trendi on kohentunut 0,3 prosenttiyksiköllä.

Yhteensä työllisiä oli toukokuussa noin 2,58 miljoonaa.

Työttömänä oli 275  000 ihmistä.

Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyys väheni toukokuussa myös selvästi.

Työttömyysaste oli noin 28 prosenttia eli yli 11 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.

Kausi- ja satunnaisvaihteiluista puhdistettu nuorten työttömyyden trendiluku oli 17,9 prosenttia.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tietojen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä oli 132  000 pienempi kuin edellisen vuoden toukokuussa.

Työttömyys laski kaikkien ely-keskusten alueella, merkittävimmin Etelä-Pohjanmaalla.

TEMin mukaan toukokuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja oli 41  000, mikä oli 117  000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Kasvu nopeinta sitten kasarin

Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan kevät on työmarkkinoilla ollut odotettua pirteämpi.

–  Työvoima kasvoi noin 113  000 henkilöllä, vaikka samaan aikaan työikäinen väestö supistui 12  000 henkilöllä, joten osallistumisaste on kääntynyt selvään nousuun. Työvoima ja työllisyys kasvoivat toukokuussa suhteessa vuodentakaiseen nopeammin kuin kertaakaan ainakaan vuoden 1989 jälkeen.

Kuoppamäki odottaa, että positiiviset työvoimauutiset heijastuvat kotitalouksien ostovoimaan, millä puolestaan saadaan talouden pyörät entistä nopeammin pyörimään.

"Koronan jälkeinen kasvu on alkanut"

Työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä oli 132  000 pienempi kuin edellisen vuoden toukokuussa.

Ministeriön mukaan toukokuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja oli 41  000, mikä oli 117  000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Myös Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki katsoo, että paluu kohti normaalia on lukujen valossa käynnistynyt.

–  Monet indikaattorit viittaavat siihen, että koronan jälkeinen kasvu on alkanut. Näin on myös työmarkkinoilla, kun vuodentakaiseen verrattuna työllisyys kasvoi ja työttömyys väheni toukokuussa, Kotamäki sanoo tiedotteessa.

Kotamäen mukaan koronakriisistä ei kuitenkaan vielä ole kokonaan päästy eroon.

Esimerkiksi lomautettujen määrä oli toukokuussa Kotamäen mukaan noin viisinkertainen normaaliaikaan nähden.

Lue myös:

    Uusimmat