Tuure Boelius myöntää: "Ehkä saatan olla vähän pihkassa"

10:49
Tuure Boeliuksen yläasteikäisenä julkaisemalla "Olen homo" -videolla on yli 800 000 katselukertaa. Boelius kertoo, että videon keräsi paljon palautetta, josta osa osoittautui kielteiseksi.

Laulaja Tuure Boelius kierteli ja kaarteli, ennen kuin paljasti olevansa ihastunut.

Laulaja ja tubettaja Tuure Boelius esiintyi virtuaalisessa Pride-konsertissa viime lauantaina. Ensimmäisen kerran Boelius nähtiin Pride-juhlan päälavalla vuonna 2019. Parhaaksi muistokseen Pridestä Boelius nimeää kuitenkin kesän, jolloin hän osallistui Prideen ensimmäistä kertaa.

– Olin juuri muuttanut Helsinkiin ja 16-vuotias. Oli Pride-kulkue ja kaikkea. Silloin ajattelin, että joskus mä esiinnyn täällä, Boelius kertoi MTV Uutisten haastattelussa ennen konserttia.

Boeliukselta ilmestyi viime viikolla Hetero-kappale, jonka hän on esittänyt kaksi kertaa aiemmin Pride-tapahtumassa.

– Se on faneille tuttu biisi, mutta ehkä isommassa kaavassa vielä uusi. Se on herättänyt aika paljonkin erilaista keskustelua, mikä on tietysti hienoa.

Boelius paljastaa, että hän on saanut kappaleen sanoituksista paljon vihaisia viestejä.

– Olen saanut syytöksiä heterovihasta ja -fobiasta. Olen ollut, camoon, nyt pilkettä silmäkulmaan.

Kun MTV Uutiset kysyi laulajalta kesäheilasta, Boelius kierteli ja kaarteli pitkään, mutta lopulta myönsi.

– Ehkä saatan olla vähän pihkassa, Boelius paljasti hymyillen.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja