Tuure Boeliukselta pysäyttävä päivitys – julkaisi ajatuksia herättävän kuvaparin: "Pienensin itseäni kunnes olin tyytyväinen"

Tuure Boeliuksen Saana-sisko on järjestänyt koskettavan yllätyksen veljelleen – pääsee kuulemaan lempikappaleensa livenä 4:55
Tuure Boelius murtuu kyyneliin, kun hänet yllätetään koskettavalla tavalla.

Tuure Boelius kertoo kärsivänsä vääristyneestä kehonkuvasta.

Muusikko ja tubettaja Tuure Boeliusjulkaisi viikonloppuna Instagram-seuraajilleen pysäyttävän kirjoituksen ja kuvaparin. Postauksessaan hän kertoo kärsivänsä vääristyneestä kehonkuvasta. Tekstiä kirjoittaessa Boelius sanoo olevansa kaunis ja sopusuhtainen, mutta joskus hänen oma todellisuutensa hämärtyy.

– Painan 50kg, mutta koen häiritsevän usein itseni isoksi ja lihavaksi. Tiedän, ettei se ole totta ja suhtaudun asiaan myös niin. Julkaisin tän saman kuvan eilen muokattuna. Pienensin itseäni kunnes olin tyytyväinen. Tänään oon halunnut poistaa kuvan. Some on vaarallinen ja vääristynyt paikka, mutta osa meidän kaikkien jokapäiväistä elämää.

Kuvan voit katsoa myös täältä.

Tekstin yhteydessä Boelius julkaisi kuvan, jossa poseeraa tähtisädetikun kanssa. Toisessa otoksessa hän näyttää, kuinka on kaventanut itseään. 

– Rakastan itseäni ja onneksi tunnistan pirulaisen joka on osa minua. Se sanoo: ”Näyttäisit paremmalta pienempänä!” Se on paskapuhetta. Pyydän anteeksi sulta, mutta ennen kaikkea itseltäni, että julkaisin eilisen kuvan. Ainoo toive tälle vuodelle on se, et näin ei käy enää.

Boelius on julkisuuden valokeilassa on vuosia. Vuonna 2017 16-vuotias tubettaja palkittiin QX Gay Gaalassa vuoden homoksi.

Lue myös:

    Uusimmat