Yllättävä viivästys tuulivoimatuen käsittelyyn eduskunnassa – pelissä veronmaksajien rahat

Tuulivoimayhtiöille tärkeän uuden tukipaketin käsittelyyn on tulossa MTV Uutisten tietojen mukaan viivästys. Eduskunnan talousvaliokunnassa on halua siirtää uusiutuvan energian tukiratkaisut ensi keväälle.

Talousvaliokunnalle on jäänyt erittäin lyhyt aika käsitellä uutta tukipakettia, miten veronmaksajien rahoja käytetään uusiutuvan energian lisäämiseen. Osa kansanedustajista haluaa asiasta huolellisemman käsittelyn.

MTV Uutisten tietojen mukaan myös uusien tukiratkaisujen sisältö herättää kritiikkiä talousvaliokunnassa. Eduskunnassa on huolta, suosiiko esitys tuulivoimatuotantoa ja jäävätkö sekä pienvesivoima että biopohjainen yhteistuotanto jalkoihin.

Päätösten lykkääntyminen on huono uutinen tuulivoimayhtiöille, joilla on paljon hankkeita odottamassa uusia tukiaisia.

Talousvaliokunta käsittelee asiaa tänään. Yhtenä pyrkimyksenä on irrottaa uusiutuvan energian tukipäätös ensi vuoden budjetista, jolloin valiokunta saisi kaipaamansa lisäajan asian käsittelylle.

Lykkääntymisestä huolimatta uusiutuvan energian uusi tukikierros voisi alkaa jo ensi vuoden loppupuolella, jos eduskunnassa saataisiin ratkaisut aikaan kevätkaudella. Tällöin raharatkaisut olisi mahdollista tehdä lisätalousarvion kautta.

Uusiutuvan energian tuki on herättänyt kovaa keskustelua viime vuosina. Ensimmäinen tukikierros on jälkikäteen osoittautunut kalliiksi nykyisillä matalilla sähkön hinnoilla. Tuulivoimatukeen voi mennä korkeimmillaan noin 300 miljoonaa euroa vuodessa.

Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva kilpailutukseen perustuva tukimalli on veronmaksajille huokeampi.

Lue myös:

    Uusimmat