Tutkimuslaitokset eivät usko työttömyyden rajuun kasvuun

Työttömyyden kasvu jää taloustutkijoiden mukaan suhteellisen pieneksi lukuisista julkisuuteen tulleista irtisanomis- ja lomautusilmoituksista huolimatta.

Suomen työttömyysaste kasvaa tutkimuslaitosten ennusteiden mukaan pitkittyneen eurokriisin takia hieman, mutta kääntyy sitten taas laskuun.

Suurten ennustelaitosten mukaan työttömyysaste nousee noin 8 prosenttiin tai hieman sen alle. Kukaan ei ennusta suurta työttömyyden kasvua.

Työttömiä on ennusteiden perusteella tänä ja ensi vuonna keskimäärin noin 200000. Työllisyysaste liikkuu 70 prosentin tasolla.

Työttömyyden kasvu ajoittuu Etlan tutkimusjohtajan Markku Kotilaisen mukaan ensi vuoden alkupuolelle.

Syyskuuhun mennessä ei työllisten määrässä ollut VM:n mukaan vielä tapahtunut käännettä huonompaan. Kansantalousosasto ennakoi työllisyystilanteen heikkenevän loppuvuonna. Ensi vuonna työllisten määrä alkaa hiljalleen kasvaa, mutta jää aavistuksen alle tämän vuoden.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat