Tutkimus selvitti: Uraäiti on lapsille parempi roolimalli kuin kotiäiti
Harvardin yliopiston tutkimus romuttaa käsitykset, jonka mukaan uraäidit tekisivät hallaa lapsilleen, brittilehti The Guardian uutisoi. Tutkimuksen mukaan nimittäin erityisesti työssäkäyvien äitien tyttäret nauttivat paremmista työurista, korkeammasta palkasta ja tasa-arvoisemmista parisuhteista kuin kotiäitien kasvattamat naiset.
Tutkimuksen aineistona oli materiaalia 24:stä eri maasta, esimerkiksi Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Tutkimusta johtaneen professori Kathleen McGinnin mukaan työssäkäyvän äidin positiivinen vaikutus tyttären työuraan korostui erityisesti Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, jossa asenteet perhe-elämän ja työn yhdistämistä kohtaan voivat olla rajoittavampia kuin esimerkiksi Suomen ja Tanskan kaltaisissa maissa.
Tutkimuksen mukaan työssäkäyvien äitien tyttäret saivat keskimäärin neljä prosenttia parempaa palkkaa kuin muut, vaikka laskelmassa huomioitiin se, että heillä oli myös parempi koulutustaso. Heitä myös ylennettiin muita todennäköisemmin johtotehtäviin.
– Tulokset viittaavat siihen, että sukupuolirooleihin liittyvät asenteet periytyvät sukupolvelta toiselle, ja lisäksi äitien työssäkäynti opettaa tyttärille taitoja, jotka valmentavat työelämään ja johtotehtäviin, tutkimus väittää.
Myös pojat hyötyvät työssäkäyvästä äidistä. Uusi tutkimus paljastaa, että uraäitien lapsilla on avoimempi asennoituminen naisia kohtaan työelämässä, ja uraäitien pojat myös osallistuvat enemmän vanhemmuuteen ja kotitöihin.
Tutkijat toivovat, että tulokset lisäävät kunnioitusta naisten ja miesten erilaisia elämänvalintoja kohtaan, kun kyse on uran ja perheen yhteensovittamisesta. He muistuttavat, että lapset hyötyvät nähdessään laajasti erilaisia roolimalleja.
Tutkijat myös peräänkuuluttavat yhteiskunnilta tukea uraäideille.
– Tulostemme mukaan käytäntöjen tulisi keskittyä tukemaan työssäkäyviä äitejä – sekä osa-aikaisesti että kokoaikaisesti työskenteleviä. Kohtuuhintaisen ja laadukkaan päivähoidon tarjoaminen on iso tekijä, mutta myös työpaikkojen käytäntöihin tulisi puuttua.
Lähde: The Guardian
Uusimmat
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
21:43
Helsinkiläisbaariin iski akuutti tarve työntekijälle – kansanedustaja kääri hihat ja ryhtyi hommiin
-
21:32
Ällistyttävä turpasauna Valioliigassa! Newcastlen maalirohmuilu kipusi ennätyksen tuntumaan
-
21:23
Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun toisena
-
21:13
Rakennusalan työttömyys räjähtämässä käsiin, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei töitä löydy"
-
21:09
Matti-Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden rumba keräsi hehkutusta: "Sensuelli ja kiihkeä"
-
21:05
Suomalainen tähtitieteilijä kommentoi Nasan luotaimen asteroidilentoa: "Olihan sitä hienoa katsoa, kun on millintarkasti suunniteltu"
-
20:59
TTK-kauden ensimmäisen kymppi! Tuomarit ylistivät Pernilla Böckermania – Jorma Uotinen riehaantui: "Pernilla perkele!"
-
20:49
Pääkaupunkiseudulla opiskelevalle Miialle, 23, opintolaina on välttämätön – yhä useampi opiskelija rahoittaa elämistään lainalla
-
20:49
Amsterdamissa puhkesi täysi sekasorto – suurseuran ottelu jouduttiin keskeyttämään
-
20:42
"Nyt tärähti!" – Jorma Uotinen villiintyi Sointu Borgin ja Henri Tannerin tanssista
-
20:27
Yleisö villiintyi Jarkko Niemen sambasta – myös tuomarit ylistivät: "Ihan sama mitä teet, näytät uskottavalta"
-
20:20
Vinkit päänahan hoitamiseen: Kaksi asiaa, jotka jokaisen kannattaisi tehdä
-
20:15
Salkkarit-näyttelijä Johanna Anttila odottaa esikoistaan: "Meidän pieni ihme"
-
Lataa lisää