Tutkimus paljastaa: Mansikoista löytyi tärkeä terveyshyöty

Mansikoiden syöminen voi madaltaa merkittävästi huonoa kolesterolia sekä veren triglysereiden määrää, paljastaa italialais-espanjalainen tutkimus.

Hiljattain valmistunut tutkimus antaa jälleen yhden syyn laittaa suut makeaksi mansikoilla. Italialaiset ja espanjalaiset tutkijat yhdistivät voimansa ja lisäsivät 23 terveen vapaaehtoisen päivittäiseen ruokavalioon vajaat 500 grammaa mansikoita kuukauden ajaksi. Vapaaehtoisilta otettiin verinäytteet ennen ja jälkeen testijakson.

Journal of Nutritional Biochemistry -lehdessä julkaistut tutkimustulokset paljastavat, että sekä veren kokonaiskolesteroliarvo että huonon LDL-kolesterolin määrä madaltui. Myös triglysereiden määrä putosi. Hyvän HDL-kolesterolin määrä pysyi entisellään.

Mansikoista oli myös muuta hyötyä. Ne esimerkiksi paransivat verihiutaleiden toimintaa, mutta tämä ja kaikki muut parantuneet arvot palautuivat entiselleen 15 päivää sen jälkeen, kun mansikoiden syöminen lopetettiin.

Vaikka aiemmat tutkimukset ovat toki osoittaneet, että mansikat ovat voimakkaita antioksidantteja, tutkija Maurizio Battini sanoo tuoreen tutkimuksen olevan ensimmäinen, jossa on käynyt ilmi, että mansikat voivat auttaa estämään sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.

Tutkijat myöntävät, ettei heillä ole tietoa siitä, mitkä mansikan yhdisteistä ovat terveyshyötyjen takana, mutta he uskovat kiitoksen kuuluvan mansikoille punaisen värin antaville antosyaaneille.

Muissa tutkimuksissa mansikoiden syömisen on havaittu muun muassa suojaavan ultraviolettisäteilyltä ja vähentävän alkoholin aiheuttamia vahinkoja vatsan limakalvoille.

Katso, miten valmistuu raikas halloumi-mansikkasalaatti:


(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat