Olemme pitkään liittäneet koiriimme inhimillisiä tunteita ja kuvailleet niitä samoin termein kuin ystäviämme. San Diegon yliopiston tutkijat ovatkin nyt löytäneet todisteita sille, että koirat voivat tulla mustasukkaisiksi.
Charles Darwin kirjoitti koirien mustasukkaisuudesta jo 1871. Siitä asti koirien omistajat ovat innokkaasti etsineet lemmikkiensä käytöksestä osoitusta inhimillisistä tunteista, mutta tähän asti ilmiölle ei ole ollut vedenpitäviä todisteita.
Aikaisemmat tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että koirat kyllä tuntevat rakkautta ja kiintymystä, mutta monimutkaisemmat tunteet ovat jääneet pimeään.
Koirien mustasukkaisuus on suoraviivaista
San Diegon yliopiston tutkimukseen osallitui 36 koiraa ja heidän omistajansa. Omistajat silittivät lelukoiraa, kun heidän omat koiransa olivat huoneessa. He myös silittivät ja leikittivät kurpitsalyhtyä ja lukivat lasten kirjaa, joka päästi ääntä.
Tutkijat kirjasivat ylös koirien reaktiot, jotka vaihtelivat haukkumisesta puremiseen ja joko omistajan tai lelukoiran puskemiseen.
Koirat tulivat aggressiivisiksi ja hakivat huomiota, kun lelukoira sai huomiota omistajalta. Koirat tuntuivat luulevan lelukoiraa oikeaksi, sillä 86 prosenttia niistä haisteli lelun takamusta tutkimuksen jossain vaiheessa.
Tutkijat kuitenkin huomauttivat, että koirien tuntema mustasukkaisuus ei ole sama tunne kuin aikuisilla ihmisillä, vaan yksinkertaisempi versio – kuin pikkulapsilla.
Lähteet: plosone.org, realsimple.com
Uusimmat
-
22:03
Kerrostalon tulipalo Hämeenlinnan keskustassa on saatu rajattua – alueelle annettu vaaratiedote
-
21:52
Sisäministeri Rantanen MTV:lle jengirikollisuudesta: "Saattoi olla arvattavissa, että Ruotsin laineet lyövät Suomeenkin"
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
Lataa lisää