Tutkimus: Nämä ovat suomalaisten luotetuimmat älypuhelinmerkit

Suomalainen älypuhelinkansa luottaa eniten Samsungiin, ilmenee Valittujen Palojen vuosittaisesta Luotetuin Merkki -tutkimuksesta. Toiseksi luotetuin on Nokia, ja kärkikolmikon täydentää Huawei.

Samsungia suosivat kyselyssä etenkin naiset, joista peräti 44 prosenttia valitsi korealaisjätin luotettavinta älypuhelinmerkkiä kysyttäessä. Miehistä samaan vaihtoehtoon päätyi 36 prosenttia vastaajista.

Toiseksi luotettavimpana suomalaiset pitivät tuttua Nokiaa, joka Samsungin tavoin säilytti edellisvuoden sijoituksensa. Huawei nousi kolmen kärkeen ja vuonna 2018 kolmanneksi sijoittunut Apple putosi listalla neljänneksi. Viidenneksi nousi viime vuoden kuudes, Honor, Sonyn, OnePlussan ja LG:n täydentäessä kärkikahdeksikon.

Tutkimukseen vastanneet nimesivät ensin luotettavimpana pitämänsä älypuhelinmerkin, minkä jälkeen he vastasivat viiteen väittämään (laatu, hinta-laatusuhde, vahva tuotekuva, kuluttajatarpeiden ymmärrys ja eettinen vastuullisuus) arvioiden nimeämäänsä merkkiä asteikolla yhdestä viiteen. Lisäksi kysyttiin, suosivatko käyttäjät itse nimeämäänsä merkkiä.

Tutkimus toteutettiin kyselyperiaatteella ja siihen vastasi 2040 suomalaista. Vastaajien jakauma on tarkoituksella painotettu vastaamaan suomalaista aikuisväestöä.

Lue myös:

    Uusimmat