Tutkijat: WHO väärässä – kännykät eivät aiheuta syöpää

Englantilaisten, amerikkalaisten ja ruotsalaisten tutkijoiden yhteistyössä tekemän tutkimuksen mukaan kännykän säteilyllä ei ole yhteyttä syöpäsairauksiin. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Tutkijat kertoivat tutkimustuloksensa vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun maailman terveysjärjestö WHO julkaisi kohutun arvionsa kännykän syöpäriskeistä. WHO:n syöväntutkimusyksikön mukaan matkapuhelinten ja muiden langattomien laitteiden radiotaajuiset sähkömagneettiset kentät aiheuttavat mahdollisesti syöpää ja pahentavat pahanlaatuisen aivokasvaimen, gliooman, riskiä.

Kansainvälinen tutkijaryhmä kumoaakin nyt WHO:n väitteet täysin. Ryhmä ei löytänyt tutkimuksissaan minkäänlaisia vakuuttavia todisteita kännyköiden aiheuttamista syövistä.

– Vaikka vielä onkin olemassa tiettyjä epävarmuustekijöitä, todistusaineistot puhuvat kuitenkin sen puolesta, etteivät kännykät voi aiheuttaa aivokasvaimia aikuisilla, asiantuntijat kertoivat Environmental Health Perspectives -julkaisussa.

Tuoreimman tutkimuksen johtaja, Britannian syöpätutkimuskeskuksen Anthony Swerdlow haluaa kuitenkin muistuttaa, että WHO:n syöpätutkimusryhmä joutui laittamaan kännykät johonkin jo olemassa olevista turvallisuusluokista. Koska WHO ei tutkimuksiensa perusteella voinut täysin kumota syöpäriskiä, joutui se leimaamaan kännykät ”mahdollisesti vaarallisiksi”. Samalla syöpää aiheuttavien esineiden joukkoon joutuivat Reutersin mukaan myös jokapäiväiset tuotteet, kuten marinoidut vihannekset ja kahvi.

Lähde: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat