Soteuudistukseen liittyvä maakuntavero saa kannatusta taloustieteilijöiltä. Tutkimuskirjallisuus antaa tulevien hyvinvointialueiden verotusoikeudelle eli osavastuulle alueiden rahoituksesta vahvat taloustieteelliset perusteet, kertoo tutkijaryhmä.
Tutkijoiden mukaan pelkästään valtionrahoitukseen liittyvä malli ei kannustaisi tehokkaaseen palvelutuotantoon ja aiheuttaisi paineen kustannusten kasvuun sekä heikentäisi terveyden edistämisen kannusteita.
Tutkijaryhmä näkee maakuntaveron selvästi keväällä julkisuudessa ollutta maakuntaverokomiteaa myönteisemmässä valossa. Aiheesta artikkelin julkaisseiden tutkijoiden mukaan täyteen valtionrahoitukseen perustuvassa hyvinvointialueiden rahoitusmallissa hyvinvointialueilla ei ole kannusteita säästeliäisyyteen, vaan silloin alueiden kannattaisi käyttää kaikki se rahoitus, mitä valtiolta liikenee ja pyrkiä saamaan valtiolta vielä lisää rahaa aiemman päälle.
– Mutta jos rahoitusmallissa se valtion rahoitus olisi osittaista ja ylimenevät kustannukset katettaisiin omilla verotuloilla, niin silloin maakunnan kannattaisi pyrkiä löytämään ratkaisuja, jotka säästävät sote-kustannuksia, koska nämä säästöt pysyisivät omalla alueella matalamman veroprosentin muodossa, kertoo VATT:n johtava tutkija Teemu Lyytikäinen.
Tutkijoiden mukaan pelkästään valtionrahoitukseen liittyvä malli ei kannustaisi tehokkaaseen palvelutuotantoon.
– Maakuntaveron selkeä etu taloudellisten kannusteiden näkökulmasta on se, että se kannustaa hyvinvointialueita keksimään ratkaisuja, joilla saadaan samat palvelut edullisemmin tuotettua tai paremmat palvelut samalla hinnalla.
