Euroopan komissio tutkii, onko palvelu rikkonut EU:n digipalvelusäädöstä muun muassa nuorten turvallisuuden osalta.
Valtavan suosittu sosiaalisen median videopalvelu Tiktok on viime aikoina ollut poliitikkojen ja viranomaisten hampaissa monissa maissa. Syitä ovat muun muassa lastensuojeluun, datankeräykseen ja Kiina-kytköksiin liittyvät huolet, joiden vuoksi Yhdysvalloissa palvelu saatetaan jopa kieltää kokonaan.
Valtavan julkisen paineen kohteena oleva somepalvelu yrittää kaikin voimin vakuuttaa kansainvälistä yleisöä siitä, että lastensuojelu on yhtiölle kaikki kaikessa.
– Tietenkin korkein prioriteettimme on auttaa ihmisiä ja erityisesti nuoria tuntemaan olonsa turvalliseksi. Jos ihmiset tuntevat olevansa turvassa, he haluavat käyttää sovellusta enemmän, joten tietysti Tiktokin henkilökuntaa motivoi halu suojella käyttäjiämme, kertoi suomalaistoimittajille Helsingissä tiistaina vieraillut Chloe Setter, joka johtaa Tiktokin lastensuojelua Euroopassa.
Tiktokiin kohdistuu parhaillaan Euroopan komission tutkinta, jossa selvitetään, onko palvelu rikkonut EU:n digipalvelusäädöstä. Tätä tutkintaa Tiktokin edustajat eivät suoraan kommentoineet Helsingissä, mutta korostivat sitä, että nuoret tarvitsevat turvallisia tiloja verkossa.
"Ongelma ei ole vain Tiktokissa"
Tiktokista ei välttämättä saa turvallista tekemälläkään, sillä sen ongelmat menevät syvälle. Näin arvioi oikeuden ja digitalisaation dosentti, yliopistonlehtori Beata Mäihäniemi Lapin yliopistosta.
– Koko verkkoalustan bisnesmalli on kyseenalainen. Se perustuu datan keräämiseen, ja sen pitää haalia niin paljon dataa kuin mahdollista eri keinoilla. Tiktokissa koukuttavuus on yksi keino siihen, miten saadaan paljon dataa, Mäihäniemi kertoo STT:lle.
Mäihäniemen mukaan Tiktok ei ole ainutlaatuinen tapaus, vaan datankeruun ja riippuvuuden rakenteelliset ongelmat koskevat kaikkia sosiaalisen median alustoja.
– Mielestäni ongelma ei ole vain Tiktokissa. Ongelma on ylipäätään näissä alustoissa. Ne perustuvat siihen, että ne saavat dataa, myyvät sitä ja saavat mainoksia. Koska nämä ovat ilmaisia (käyttää), niiden pitää jollain tavalla toimia ja saada rahaa, Mäihäniemi sanoo.
Euroopan unionin digipalvelusäädöksessä Tiktok lasketaan kaikkein suurimpien sosiaalisen median palvelujen luokkaan, jota säädellään kaikkein tiukimmin. Digipalvelusäädöstä rikkoville verkkoalustoille voidaan määrätä sakko, joka enimmillään vastaa kuutta prosenttia globaalista kokonaisliikevaihdosta.
Suomessa moni alle 13-vuotias käyttää päivittäin
Tiktok vakuuttaa valvovansa tiukasti 13 vuoden ikärajaa. Vakuutteluista huolimatta monet alaikäiset lapset silti käyttävät Tiktokia arjessaan.
Suomessa teleoperaattori DNA:n tämän vuoden koululaistutkimuksen mukaan 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista noin kolmannes kertoi lapsensa käyttävän Tiktokia päivittäin tai useita kertoja viikossa omalla puhelimellaan. Ikäryhmässä Tiktokin edelle nousevat vain videoalusta Youtube ja viestisovellus Whatsapp.
Tiktokin mukaan sillä on Euroopassa noin 6 000 sisältömoderaattoria. Suomenkielisiä moderaattoreita on noin 34.
Bytedancen mainostajille julkaisemien tietojen mukaan alkuvuodesta Suomessa oli yli 1,6 miljoonaa aikuista Tiktokin käyttäjää. Datareportal-sivuston mukaan Bytedance sallii mainostajien kohdistaa tuotteitaan yli 13-vuotiaille alaikäisille, mutta alaikäisten käyttäjien määrää ei julkaista.
Uusimmat
-
08:30
Anna Puu järkyttyi sukunsa taustoista – varakas isäntä kauppasi tyttärensä lapsivaimoksi
-
08:19
Loviisan ydinvoimalan vuosihuollot vihdoinkin ohi: Kestivät kymmeniä päiviä
-
08:12
Esko Aho MTV:n haastattelussa: "Suomi on näivettymässä"
-
08:06
Sähköttä yli 14 000, tulvia kehäteillä – MTV seuraa syysmyrskyä
-
07:58
Kommentti: Vain voitto kelpaa – Huuhkajien vastustaja surkeimmassa jamassa vuosikausiin
-
07:54
Mikko Rantanen liekeissä heti avausottelussa – hattutemppu!
-
07:43
Miksi tämä hittiruoka katosi kokonaan kouluruokalistoilta?
-
07:15
Hollywood-tähti Eva Longoria ihastuttaa 6-vuotiaan poikansa kanssa: "Niin söpö"
-
06:48
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Kaksi miljoonaa sähköttä Floridassa – tämä nyt tiedetään
-
06:46
Suomalaisekomeetta seurasi vierestä Patrik Laineen huimaa näytöstä
-
06:45
Syysmyräkkä saanut tiet tulvimaan pääkaupunkiseudun kehäteillä
-
06:40
Juhon, 33, lihaserottuvuus tekee vaikutuksen – manifestoi harvinaista todeksi: "Onhan tämä ihan älyttömän iso juttu"
-
06:35
Heidi keksi 18 vuotta sitten keittiön säilytysniksin, joka ihastuttaa edelleen
-
06:24
Tänään liputetaan Aleksis Kiven kunniaksi
-
06:21
Jesse Puljujärven Pittsburghille rökäletappio – suomalainen ahkerana
-
06:19
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään
-
06:08
MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä
-
06:02
Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä
-
05:46
Trump ei halua väitellä Harrisin kanssa toistamiseen
-
05:45
Petteri Rimpinen, 18, teki jotain uskomatonta SM-liigassa – tästä ei enää paljoa koppi parane!
-
Lataa lisää