Turun hovioikeus käsittelee uusnatsijärjestön lakkauttamista – järjestö haluaa kumota käräjäoikeuden päätöksen

Oikeus lakkautti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen 2:03

Turun hovioikeus käsittelee uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) lakkauttamista.

Video: Pirkanmaan käräjäoikeus päätti vastarintaliikkeen lakkauttamisesta viime marraskuussa.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi aiemmin, että uusnatsijärjestö ajaa demokraattisten arvojen kanssa yhteensopimattomia tavoitteitaan laittomin ja räikeästi hyvän tavan vastaisin keinoin. Samalla oikeus päätti lakkauttaa Pohjoisen perinteen, joka on oikeuden mukaan perustettu PVL:n talousasioiden hoitamista varten.

Valituksessaan vastarintaliikkeen vastuuhenkilöt ja Pohjoinen perinne ry perustelevat päätöksen purkamista muun muassa epätäsmällisyydellä hyvän tavan määrittelemisessä ja vähäisellä oikeuskäytännöllä rekisteröimättömistä yhdistyksistä. Lisäksi valituksen mukaan Pohjoinen perinne ei olisi yhdistyslain tarkoittamalla tavalla Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen suoraan tai välillisesti kuuluva yhdistys.

Vastarintaliikkeen lakkauttamista vastaavaa tapausta saa hakea Suomessa 1970-luvulta, jolloin lakkautettiin uusnatsi Pekka Siitoimen johtamia rekisteröimättömiä yhdistyksiä.

Verrataan valituksessa Cannonball-yhdistyksiin

Valituksessa Pohjoista perinnettä verrataan moottoripyöräjengi Cannonballiin kytkeytyviin yhdistyksiin, joita on niin ikään haluttu lakkauttaa. Vaateet eivät ole menestyneet.

Valituksessa liikkeen aatemaailman ja edustuksellisen demokratian suhdetta puolestaan verrataan perussuomalaisten Laura Huhtasaaren presidentinvaalikampanjaan, jossa Huhtasaari valituksen mukaan peräänkuulutti suorempaa sveitsiläistyyppistä kansanvaltaa. Sveitsissä suorilla kansanäänestyksillä on suurempi rooli kuin Suomessa.

Vastarintaliike tunnustautuu kansallissosialistiseksi ja on ilmoittanut tavoitteekseen etnisyyteen perustuvan Pohjoismaisen valtion.

Liike kertoo verkkosivuillaan, että se toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Ruotsissa havahdutti salamurhiin sopiva salkku

Viime viikolla Pohjoismainen vastarintaliike oli otsikoissa Ruotsissa, jossa liikkeen keskeistä jäsentä syytetään suunnitelmasta salamurhata toimittajia.

Kotietsinnässä poliisi löysi miehen kotoa salamurhan tekemiseen sopivan salkun, jonka sisällä olevan aseen voi laukaista salkun kahvasta käsin. Miehen hallusta löytyi Sveriges Radion mukaan myös muita aseita, ammuksia, laser-osoittimia sekä ohjeita salamurhan tekemiseen. Miehen kovalevyltä löytyi muun muassa kansio nimeltä "Lista", jossa oli tietoja kahdesta toimittajasta ja kuvia heidän kodeistaan, kertoi Expressen-lehti elokuun alussa.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta arvioi naapurimaan oikeudenkäynnin mahdollisen merkityksen lopputulemaan Suomessa vähäiseksi.

– Ei se ainakaan mikään ratkaiseva seikka lakkauttamispäätöksessä voi olla.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen sivujen mukaan pohjoismaisella tasolla järjestöä johtaa valtuusto, jossa on kaksi edustajaa kustakin jäsenmaasta. 

Lue myös:

    Uusimmat