Turkmenistanin presidentti kielsi mustilla autoilla ajamisen – uudelleenmaalaus maksaa duunarin vuosipalkan verran
Jos sinusta tuntuu siltä, että Suomessa autoilijaa kohdellaan joskus kuin toisen luokan kansalaista, lukaisepa mitä Turkmenistanissa puuhataan.
Turkmenistanin pääkaupungissa Ašgabatissa ei ole enää tämän vuoden alusta saanut ajaa mustalla autolla. Kaduilla tavatut mustat autot on takavarikoitu ilman eri varoitusta, ja ennen kuin omistaja on saanut autonsa takaisin, heidän on pitänyt sopia viranomaisten kanssa sen maalauttamisesta.
Kummallisen kiellon takana on presidentti Gurbanguly Berdimuhamedowin mieltymys valkoiseen väriin.
Tilannetta pahentaa entisestään se, etteivät tavalliset turkmenistanilaiset varsinaisesti kylve rahassa. Azatlyk-radiokanavan haastattelema autonomistaja kertoi, että hänen autonsa maalauttaminen tulisi maksamaan noin 1 600 euroa ja mikäli hän odottaisi viikon, nousisi hinta jopa 2 600 euroon. Valtavia summia miehelle, jonka kuukausipalkka on 236 euroa.
Vaikka mustien autojen kielto vaikuttaakin järjettömältä, ei se ole täysin yllättävä. Vuonna 2015 Turkmenistan nimittäin kielsi mustien autojen maahantuonnin. Mustan auton tilanneet joutuivat vaihtamaan sen valkoiseen, koska presidentin mukaan valkoinen tuo onnea. Myös autojen ikkunatummennukset ovat olleet pannassa vuodesta 2014.
Berdimuhamedowin kerrotaan suunnittelevan myös koko Ašgabatin päällystämistä marmorilla. Projekti on hyvässä vauhdissa, sillä vuonna 2013 kaupunki pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan 543 marmoripäällysteisellä rakennuksellaan.
Lähde: Jalopnik, The Diplomat, Azatlyk
***
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää