Mainos

Turkkiin lähtemässä olleet vaihto-opiskelijat haluavat nyt Helsingin yliopistoon

Helsingin yliopistoon on tullut kyselyjä ulkomailta, voisiko se ottaa vaihto-opiskelijoita, joiden oli alun perin tarkoitus mennä Turkkiin, kertoo kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Laitinen. 

Hänen mukaansa kyselyitä on tullut useampia. 

– Oletan, että tätä tapahtuu Euroopan-laajuisesti, me emme varmasti ole ainutlaatuisia siinä suhteessa, Laitinen sanoo. 

Opiskelijavaihtoprosessit kestävät aikansa, ja vaihtopaikkoja haetaan hyvissä ajoin ennen kesälomia. 

– Vaikuttaa siltä, että monet Turkkiin aikoneet eivät nyt ole menossa sinne.

Suomesta lähti viime vuonna 57

Suomesta lähti Turkkiin viime vuonna yhteensä 57 vaihto-opiskelijaa. Valtaosa Suomen ja Turkin välisestä opiskelijavaihdosta tapahtuu Euroopan komission alaisen Erasmus-ohjelman kautta. 

Turkkiin lähtöä kannattaa nyt miettiä kahdesti, sanoo suomalaisten kansainvälisyyttä edistävässä CIMOssa Erasmus-ohjelmasta vastaava Mikko Nupponen.  

– Kannattaa varmaan vähän aikaa seurata Turkin tapahtumia. Tilanne yliopistoissa on vähintäänkin epäselvä, Nupponen sanoo. 

Kuluneen viikon puhdistuksissa Turkissa on menettänyt työnsä lähes 22 000 opetusministeriön työntekijää ja lähes 1 600 yliopistojen dekaania. Lisäksi 21 000 yksityiskoulujen opettajaa on menettänyt opetuslupansa.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.